Lapin lennosto saa ensimmäisenä uudet hävittäjät – kasvaako uhka Rovaniemeä kohtaan?

Puolustusvaliokuntaa johtava rovaniemeläinen Heikki Autto (kok.) sanoo, että Rovaniemen pitää varautua siinä missä muidenkin Suomen kuntien, mutta ei enempää.

Suomen ensimmäinen F-35-hävittäjä esiteltiin Fort Worthin tehtailla Teksasissa tiistaina. Video: Jani Saikko / Yle, Terhi Einonen / Yle.

Texasissa juhlaseremonioin esitelty Suomen ensimmäinen F-35-hävittäjä tulee ensi vuoden lopulla Lapin lennostoon Rovaniemelle, kuten muutkin alkuvaiheen hävittäjät. Karjalan lennosto saa uudet hävittäjät vasta vuonna 2028.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, rovaniemeläinen Heikki Autto (kok.) seurasi hävittäjän esittelyä paikan päällä Fort Worthissa. Hän ei säästele sanojaan kuvatessaan hävittäjähankinnan merkitystä kotikaupungilleen.

– Rovaniemestä tulee aivan keskeinen paikkakunta koko Pohjois-Euroopan ilmapuolustuksen osalta.

Kun Ilmavoimien arvokkain kalusto nyt sijoitetaan Rovaniemelle ja harjoitukset Nato-liittolaisten kanssa vilkastuvat, on syytä kysyä, kasvaako samalla myös kaupunkiin kohdistuva uhka.

Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana toimivan Autton mukaan ei, pikemminkin päinvastoin.

– Kun meillä on koko liittokunnan ilmapuolustuksen keihäänkärki Rovaniemellä, voimme kyllä olla turvallisin mielin.

Kaupungin pitää hänen mukaansa kuitenkin varautua, kuten kaikkien muidenkin kaupunkien.

– On todella kammottavaa huomata, kuinka rikollisella tavalla Venäjä terrorisoi siviilikohteita. Tämä joudutaan ottamaan huomioon niin hyvinvointialueiden kuin kuntien toiminnassa joka puolella Suomea.

Suomalainen tukikohtarakentaminen kiinnostaa

Sen lisäksi että harjoitukset Nato-maiden kanssa lisääntyvät, myös F-35-koneille rakennettu Rovaniemen hävittäjätukikohta kiinnostaa Heikki Autton mukaan kovasti liittolaisia.

Noin 200 miljoonan euron edestä on rakennettu ja remontoitu muiden muassa maanalaisia tiloja hävittäjille ja tietojärjestelmille, 3 000 neliön varastotila varaosille, huoltotiloja ja koulutustiloja simulaattoreineen.

Tummansiniseen pukuun pukeutunut mies seisoo portaikon ylätasanteella.
Heikki Autto kertoo, että Rovaniemen hävittäjätukikohta kiinnostaa ja hän uskookin, että Nato-liittolaisten vierailut kaupungissa lisääntyvät. Kuva: Elina Ervasti / Yle

– Tukikohdan kehittäminen jatkuu osana Rovaniemen lentoaseman kehittämistä ja myös Nelostien kehittämisen yhteydessä, Autto toteaa.

Nelostietä linjataan Rovaniemen kohdalla uudestaan ja tieosuudelle tehdään myös hävittäjien varalaskupaikka. Edellinen varalaskupaikka valmistui vuonna 2022 lennoston tukikohdan viereen.

– Liittolaismaat ovat erittäin kiinnostuneita tällaisista kokonaismaanpuolustukseen liittyvistä ratkaisuista.

Lapin lennoston lentomekaanikkoja on jo koulutuksessa Floridassa Yhdysvalloissa, ja keväällä alkaa lentäjien koulutus Arkansasissa. Tuolloin myös tiistaina esitelty koneyksilö pääsee ensi kertaa suomalaisen ohjattavaksi.

Suomi osti amerikkalaiselta Lockheed Martinilta kaikkiaan 64 hävittäjää. Yhteishinta oli 10 miljardia euroa. F-35-hävittäjä on käytössä Norjan ja Tanskan lisäksi myös monilla muilla Nato-mailla.

Tavoitteena on, että ne voisivat tarvittaessa tukeutua toistensa hävittäjätukikohtiin.