Turun Raitiotie oy tarvitsee kaupungilta lisää rahaa.
Hankeyhtiön hallitus on esittänyt kaupunginhallitukselle, että Turku sijoittaa yhtiöön vielä kaksi miljoonaa euroa, jotta raitiotien toteutussuunnitelma saadaan valmiiksi.
Raitiotieallianssin nyt käytettävissä oleva rahoituksen kattosumma, 14 miljoonaa euroa, tulee täyteen tämän vuoden lopulla.
Summasta noin 10 miljoonaa euroa on kaupungin pääomittamaa rahaa ja loput valtionosuuksia ja muita rahoitusinstrumentteja.
Syy lisärahan tarpeeseen on Turun kaupunginhallituksen elokuussa tekemä päätös selvittää superbussivaihtoehtoa vielä kerran. Samalla päätös siitä, rakennetaanko Turkuun raitiotie vai ei, siirtyi ensi kesään.
Rahaa tarvitaan hankeallianssin hengissä pitämiseen
Kaupunginhallitukselle esitetään torstaina, että Turun Raitiotie oy:tä pääomitetaan kahdella miljoonalla eurolla. Lisäksi kaupunki antaisi yhtiölle käyttöoikeuden yhtiölle maksettuihin valtion rahoitusosuuksiin enintään kahden miljoonan edestä.
– Meidän pitää pitää tämä hankeallianssi hengissä. Jos toiminta olisi keskeytetty puoleksi vuodeksi, on todellinen riski, ettei kaupunginvaltuustolla ole kesäkuussa päätöksentekohetkellä sitovaa kustannusarviota raitiotiestä eikä allianssia, joka raitiotien rakentaisi, Turun Raitiotie oy:n toimitusjohtaja Juha Saarikoski sanoo.
Saarikosken mukaan raitiotien toteutussuunnitelma saadaan valmiiksi jo tämän vuoden puolella. Se lähetetään eri tahoille lausunnoille alkuvuoden aikana. Ennen ensi kesäkuuta hankeyhtiö tekee kuitenkin vielä muuta raitiotiehen liittyvää valmistelutyötä.
– Riskienhallintaan liittyvää työtä ja yhteensovitusta erilaisten rinnakkaisten hankkeiden kanssa. Esimerkiksi Kupittaan kärkihanke edellyttää yhteensovittamista. Meillä pitää olla jatkuvat miehitys, että pysymme reagoimaan pyyntöihin, kun muita hankkeita raitiotien ympärillä edistetään, Saarikoski kertoo.
Saarikosken mukaan Turun Raitiotie oy huolehtii myös siitä, että sen tekemä työ on hyödynnettävissä mahdollisimman hyvin myös, vaikka valtuusto päättäisi, ettei raitiotietä rakenneta.
Valtuusto päättää ennen kesäkuuta
Lisärahoituksella on tarkoitus varmistaa, että toiminta jatkuu ensi kesäkuuhun saakka, johon mennessä kaupunginvaltuuston on määrä tehdä päätös raitiotiestä.
Viimeisin arvio raitiotien hintalapusta on 344 miljoonaa euroa. Lopullinen hinta-arvio saadaan, kun toteutussuunnitelma valmistuu.
Mikäli valtuusto äänestää raitiotien rakentamisen puolesta, rakennuspäätös on ehdollinen. Rakennustyöt eivät alkaisi ennen valtionrahoituksen varmistumista.
Kaupunki odottaa valtion osallistuvan raitiotien rakennuskustannuksiin 30 prosentilla.