Ampumahiihto

Heino Malinen, 80, takaa Jyväskylän ampumahiihdon

Jyväskylän kaupungilla ei ole tarjota ampuma­hiihtäjille olosuhteita. Lajin harrastajat harjoittelevat Heino Malisen maatalon pihapiirissä.

Kuvat ja videot:Simo Pitkänen
Tekstin editointi:Alberto Politi

Jyväskylän kaupunki ylläpitää talvisin satojen kilometrien latuverkostoa. Ampumahiihtoon soveltuvaa ampumapaikkaa ei yhdenkään ladun varrelta löydy.

Jyväskyläläiset ampumahiihtäjät käyvät harjoittelemassa Heino Malisen pihapiirissä.

Näin on ollut jo vuosikymmeniä.

Vuonna 1997 ampumahiihtäjien maalitaulut täytyi viedä pois Tikkakosken varuskunnan ampumaradalta. Uusi sijoituspaikka niille löytyi Malisen kotitilalta Jyväskylän ja Uuraisten rajamailta Kuikasta.

– Pellon reunalta ammutaan, oikein ihanteellinen notko välissä ja vastapäinen penkka viidenkymmenen metrin päässä, Malinen kuvailee.

Kuikassa on vuosittain järjestetty harjoitusten lisäksi myös kilpailuja.

Malinen on saanut kaupungilta korvausta pellolla kulkevien hiihtolatujen ylläpidosta. Muuten hän kertoo ylläpitävänsä rataa rakkaudesta lajiin.

Heino Malinen Suomi pipo päässä.
Heino Malinen Suomi pipo päässä.
Hiihtäjä liikkuu pimeässä yövalaistuksessa, päässään kirkas otsalamppu.

Heino Malinen kilpaili itsekin vuosikymmenten ajan veteraanisarjoissa.

Hän voitti vielä 75-vuotiaiden Suomen mestaruuden ennen kuin joutui silmävamman vuoksi lopettamaan ampumahiihdon.

Ski Jyväskylän juniorit käyvät kerran viikossa harjoittelemassa Kuikassa.

Ampumapaikka on valaistu, mutta hiihtoladulla tarvitaan otsalamppua.

Tällä hetkellä Jyväskylän kaupungilla on suunnitelmissa palauttaa ampumahiihto jälleen Laajavuoreen. Laajavuoreen on rakennettu asfaltoitu rullahiihtorata, jota on tarkoitus tulevina vuosina jatkaa pidemmäksi.

Rullahiihtoradan varrelle on suunniteltu myös ampumahiihdon harjoitteluun soveltuva ampumapaikka.

Ski Jyväskylän valmennustyöryhmän puheenjohtaja Olli Jarva pitää Laajavuoren tuoreita suunnitelmia hyvinä. Täysimittaisen ampumahiihtostadionin rakentamista hän ei pidä realistisena. Seura kaipaa ensisijaisesti harjoitusolosuhteita.

– Jos saamme harjoituspaikan rullahiihtoradan yhteyteen, olemme erittäin tyytyväisiä, Jarva sanoo.

Samaan hengenvetoon hän kiittää Heino Malista olosuhteiden ylläpitämisestä.

Jyväskylässä on tällä hetkellä toistakymmentä ampumahiihtojunioria. Jarvan mukaan ampumahiihdolla on Jyväskylässä imua. Harrastajamäärät ovat ennemmin kasvussa kuin hiipumassa, ja seuran juniorit ovat viime vuosina voittaneet tukun SM-mitaleita.

Veeti Varis tähtää pienoiskyväärillä.
Viivi Jarva tähtää pienoiskyväärilä.

Ski Jyväskylää edustava Veeti Varis, 13, on ikäluokkansa Suomen mestari.

Viivi Jarva, 13, on voittanut oman ikäistensä Suomen mestaruuden ampumajuoksussa.

Ampumahiihdon siirtyminen Laajavuoreen vie joka tapauksessa vuosia. Alueen asemakaavan luonnos on tällä hetkellä vasta nähtävillä.

Harjoituspaikka Kuikassa alkaa käydä ahtaaksi. Ski Jyväskylä on käynyt kaupungin kanssa neuvotteluja myös nopeammin toteutuvista väliaikaisista olosuhdeparannuksista.

Jyväskylän Laajavuoressa kisattiin maaliskuussa 1988 maailmancupin kauden päätösosakilpailu. Kisaa varten rakennettiin väliaikainen ampumapaikka laskettelurinteiden viereen. Laajavuoren vaatimaton ampumapaikka purettiin tällä vuosikymmenellä.

Video: Simo Pitkänen / Yle

Tuskin on liioiteltua sanoa, että Jyväskylän seudun ampumahiihto on pysynyt kuluneen vuosituhannen aikana elossa Heino Malisen laupeudentyön ansiosta.

Vaikka oma ampumahiihtoharrastus on tällä vuosikymmenellä jäänyt vaivojen vuoksi, antaa laji vielä elämyksiä kotitalon ikkunoiden alla kehittyvien nuorten kautta.

Malinen sanoo jatkavansa lajin parissa niin kauan kuin ikää riittää ja jalat kantaa.

– Kylähulluksihan minua tituleerataan.

Alla olevalla videolla Heino Malinen kertoo kuinka paljon aikaa radan ylläpito vie viikoittain.

Video: Simo Pitkänen / Yle