Vehmaan VPK ei anna periksi, vaikka Varha on irtisanomassa sopimuksen – uusien jäsenten rekrytointi jo käynnissä

Varha ilmoitti irtisanovansa seitsemän vapaapalokunnan sopimukset. Vehmaa on yksi niistä.

Palomiesten varusteita roikkuu kaapeissa.
Pelastajien varusteita arkistokuvassa. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Vehmaan vapaapalokunta taistelee tulevaisuutensa puolesta. Uusien jäsenien rekrytointikampanja on käynnissä. Päällikkö Jarkko Väkinen kertoo, että yhtydenottoja on jo tullut. Jäseniä on nyt 14, mutta heidän lisäkseen tarvittaisiin noin viisi henkilöä, jotka ovat valmiita uhraamaan vapaa-aikaansa.

– Meillä on uskomus, että pystymme näyttämään pelastuslaitokselle, että meillä on halua ja kykyä jatkaa toimintaa, kertoo Väkinen.

Huolta aiheuttaa avun saamisen viive, jos ensivaste toiminta menetetään Vehmaalta.

– Ambulanssi tulee Taivassalosta tai Mynämäeltä, jos menetämme ensivasteen avun.

Varha irtisanoo sopimukset tämän vuoden lopussa, mutta toiminta jatkuu vuoden 2026 loppuun saakka.

VPK usein ensimmäisenä paikalla

Suomen sopimuspalokuntien liiton toiminnanjohtaja Ari Maskonen kertoo, että Varsinais-Suomen lisäksi esimerkiksi Etelä-Karjalassa on irtisanottu vapaapalokuntien sopimuksia, eikä tarkkaa syytä ole kerrottu.

Maskosen mielestä pelastustoimi on pitkään jäänyt ilman lisäavustuksia, kun esimerkiksi sairaanhoitopiirit saivat niitä takavuosina tavallisesti. Hän pohtii, että vapaapalokunta luo turvallisuudentunnetta monella paikkakunnalla ja on suuressa osassa maata ensimmäisenä paikalla.

– Vapaapalokunta on kansalaisen nopein apu silloin, kun palokunnan ensivastetoiminta on lähellä. Sydämenpysähdyksessä tai muussa vastaavassa vapaapalokuntalainen saa ehkä pelastettua hengen. Sitten tulee lääkäriambulanssi tai helikopteri paikalle, kertoo Maskonen.