Yle selvitti: Vaalimaan ostoskylä Zsaria havittelevalla venäläismiljonäärillä yhteys Putinin lähipiiriin

Yle löysi yhteyden oligarkki Gennadi Timtšenkon ja Zsarin ostajaehdokkaan välillä. Ostajan asioita Suomessa hoitaa nimensä vaihtanut Venäjän entinen virkamies.

Suljettu ostoskeskus Zsar.
Zsar-ostoskylä on ollut tyhjillään useita vuosia. Tämä kuva on vuodelta 2024. Kuva: Antro Valo / Yle

Itärajalle autioituneen Zsar-ostoskylän ostajaehdokkaalla, miljonääri Viktor Ignatjevilla, on liikekumppaninsa kautta yhteys oligarkki Gennadi Timtšenkoon. Timtšenko kuuluu presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin.

Virolahden kunnassa Vaalimaalla sijaitseva Zsar meni konkurssiin vuoden 2022 lopussa, kun koronapandemia ja Ukrainan sota olivat vieneet siltä keskeiset asiakkaat eli venäläiset ostosmatkailijat. Tämän jälkeen ostoskylälle on yritetty löytää uusia omistajia, huonolla menestyksellä.

Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina, että Viktor Ignatjevin suomalaisyhtiö Datatriumnord on jättänyt ostotarjouksen Zsarista.

Datatriumnordin omistus on kierrätetty virolaisen yhtiön kautta, jonka omistaa yksin Ignatjev.

Ostajaehdokkaan taustalla on aiemmin kerrottu olevan ”keskieurooppalainen taho”. Ignatjev on venäläinen, mutta Suomen kaupparekisterin mukaan hänellä on myös Saksan kansalaisuus.

Suomi kielsi venäläisten kiinteistökaupat viime kesänä turvallisuussyistä. Kielto ei koske venäläisiä, joilla on myös jonkin EU- tai ETA-maan kansalaisuus.

Ostoskeskus Zsar suljettuna Vaalimaalla Virolahdella.
Zsarin konkurssipesän hoitaja on luonnehtinut ostajaehdokasta keskieurooppalaiseksi. Kuva: Antro Valo / Yle

Venäjän kaupparekisterin ja medialähteiden mukaan Ignatjev on ollut venäläisen Tandem-Estate -kiinteistöyhtiön johtohahmoja. Yhtiön omistus siirrettiin Luxemburgista Venäjälle vuonna 2022. Tuolloin Ignatjev omisti yhtiöstä kolmanneksen ja hänen yhtiökumppaninsa Vladimir Pintšuk loput.

Pintšuk on öljyllä rikastunut liikemies. Talousjulkaisu Delovoy Peterburgin mukaan hän on tehnyt bisnestä Putinin lähipiiriin kuuluvan Gennadi Timtšenkon kanssa Pikon-yritysryppään kautta.

Pintšukia ja Timtšenkoa luonnehditaan venäläismediassa liikekumppaneiksi.

Venäläissuomalainen Timtšenko kuuluu Venäjän rikkaimpiin ihmisiin. Hän oli aiemmin muun muassa yksi Helsingin areenan omistajista.

Timtšenko on EU:n ja Yhdysvaltain pakotelistoilla. Yhdysvallat on perustellut talouspakotteiden asettamista sillä, että Vladimir Putinilla olisi todennäköisesti pääsy oligarkin miljardiomaisuuteen. Timtšenko on kiistänyt tämän.

Venäjän kaupparekisteritietojen mukaan Ignatjev ei enää kuulu Tandem-Estaten omistajiin, vaan yhtiö on siirtynyt Pintšukin omistukseen.

Yle ei ole onnistunut tavoittamaan Viktor Ignatjeviä.

Asiamies edustaa rikosepäilyistä tutun seksiklubin liiketilan omistajaa

Viktor Ignatjevin suomalaisen yhtiön asioita hoitaa kiinteistöalalla toimiva Igor Rokka.

Rokka on työskennellyt Venäjän Karjalan alueen talousministeriössä sekä Venäjän gkaupallisessa edustustossa Suomessa. Ulkoministeriöstä saatujen tietojen mukaan Rokka toimi vuosina 2008–2016 kaupallisessa edustustossa kansliavirkamiehenä ja hallintovirkamiehenä. Tuolloin hänen nimensä oli vielä Igor Titov.

Maahanmuuttovirastosta saadun tiedon mukaan Rokalle myönnettiin Suomen kansalaisuus vuonna 2021. Rokka edustaa Suomessa useita venäläisiä asuntojen ja kiinteistön omistajia.

Yksi näistä on Suomessa asuva venäläinen liikemies, jolla on lähes viiden miljoonan euron kiinteistöomistukset Suomessa. Hän omistaa esimerkiksi Helsingin Ratakadulla tilat, jossa toimii seksiklubi Rotko.

Yle uutisoi toukokuussa 2025, että poliisi tutkii kolmea seksiklubilla tapahtunutta epäiltyä raiskausta. Tilat omistava liikemies ei liity rikosepäilyihin. Yle ei kerro liikemiehen nimeä, koska hän ei ole erityisen vaikutusvaltainen tai esiintynyt aiemmin julkisuudessa.

Ostoskylä Zsarin julkisivu kevättalvella.
Ostoskylän tarkoituksena oli houkutella varakkaita itäturisteja luksustuotemerkein. Suunnitelma meni pahasti pieleen. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Ylen tietojen mukaan Rokka omistaa myös itse ainakin kaksi sijoitusasuntoa Vantaalla.

Rokka ei antanut Ylelle haastattelua.

– Ammatillinen toimintani Suomessa on tapahtunut ja tapahtuu Suomen lainsäädännön puitteissa ja sovellettavien säädösten mukaisesti. Roolini [ostajaehdokas] Datatriumnord oy:ssä sekä hankkeessa on ollut erittäin rajattu ja konsultatiivinen.

– Minulla ei ole päätöksentekovaltaa eikä omistuksellista asemaa yhtiössä tai kyseisessä hankkeessa. Tältä osin minulla ei ole asiasta enempää kommentoitavaa, Rokka kirjoitti lähettämässään sähköpostissa.

Virolahden kunnanjohtaja yllättyi

Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen kertoo, että Ignatjevin yhteys Timtšenkoon tuli hänelle uutena tietona.

– Ei tämä sellaiselle kuulosta, että alkaisin hyppimään riemusta, päinvastoin. Luotan siihen, että Suomen turvallisuusviranomaiset tekevät ja hoitavat taustaselvitykset.

Heinänen kertoo, että alle 3000 asukkaan Virolahden kunnalla ei ole ollut mahdollisuutta selvittää ostajaehdokkaiden taustoja, koska konkurssipesä hoitaa kauppaprosessia.

Zsarin konkurssipesän hoitaja Matti Manner kertoo, että ostajaehdokkaan taustat on selvitetty. Mannerin mukaan kauppa on tarkoitus julkistaa vielä tässä kuussa.

Puolustusministeriöstä kerrotaan, että se ei kommentoi Zsar-kauppaa tai muitakaan yksittäistapauksia.

Oikaisu: Korjattu 18.12. kello 18:35 seksiklubin osoitteeksi Ratakatu, ei Tehtaankatu.

Muokattu 19.12. kello 17.52: Lisätty väliotsikkoon sana ”liiketilan”. Asiamies edustaa siis seksiklubin liiketilan omistajaa.

MOT-ohjelmassa kerrottiin keväällä 2022, kuinka Putinin lähipiiri on kätkenyt omaisuuttaan pienen liechtensteinilaisen yhtiön avulla.