Lapinlahden kunta aloittaa asuintalotonttien myyntikampanjan tonttikaupan vilkastumiseksi. Kunnanhallitus saa tehtäväkseen päättää tonttien hinnat sekä muut kampanja-ajan ehdot.
Kampanja on määräaikainen ja se kestää tämän valtuustokauden loppuun, vuoteen 2029 saakka. Kunnanjohtaja ja tekninen johtaja ovat esittäneet, että kaikkien tonttien hintoja alennetaan merkittävästi, esimerkiksi puoleen nykyisestä.
Lapinlahden kunnan omakotitonttien hinnat vaihtelevat alueesta riippuen eurosta seitsemään euroon neliöltä ja koot noin 700–8000 neliömetriin.
Kampanjan aikana tonteista maksetaan varausmaksuna 25 prosenttia alennetusta hinnasta, kuitenkin enintään 2500 euroa. Varausmaksua ei palauteta ja kaupan toteutuessa varausmaksu lasketaan osaksi kauppahintaa.