Kun Yle Urheilu jututti Luke Littleriä marras-joulukuun vaihteessa, oli maailmanmestari sitä mieltä, että lähivuosina dartsissa nähdään yhä nuorempien pelaajien esiinmarssi.
Littler oli pannut merkille, että tuoretta materiaalia tulvii heittopaikoille Englannin, Hollannin, Belgian ja Saksan lisäksi useista muistakin maista.
Useat näistä uusista pelaajista olisivat sensaatioita, ellei Littler itse olisi tehnyt kaikkea jo nuorempana ja paremmin.
Hollannin Gian van Veen on syksyisen Euroopan mestaruusturnauksen voittaja ja vasta 23 ikävuodestaan huolimatta jo maailmanrankingin kymmenentenä.
Viisi PDC-liiton (Professional Darts Corporation) turnausvoittoa ottanut Pohjois-Irlannin Josh Rock, 24, on myös tuorein World Cup -mestari Daryl Gurneyn kanssa.
Beau Greaves, 21, hallitsee tällä hetkellä naisten dartsia. Greaves on kolminkertainen WDF-liiton maailmanmestari ja napsinut PDC:n naisten kiertueella ennätykselliset 44 osakilpailuvoittoa. Lontoossa pelattavissa PDC:n MM-kisoissa Gurney oli nyt parempi.
Lontoossa nuorisotrendi on ollut selvästi näkyvissä. Alexandra Palacessa ovat heittäneet Jamai van den Herik (Hollanti, 22 v.), Tavis Dudeney (Englanti, 21), Cam Crabtree (Englanti, 22), Sebastian Bielecki (Puola, 22), Jurjen van der Velde (Hollanti, 23), Adam Gawlas (Tšekki, 23), Owen Bates (Englanti, 23) ja Dominik Grüllich (Saksa, 23).
Nämä heittäjät eivät nyt päässeet ensimmäistä kierrosta pidemmälle, mutta he esiintyivät edukseen. Myrskyvaroitus on annettu.
Lisäksi Charlie Manby (Englanti, 20) ja Keane Barry (Irlanti, 23) selvittivät tiensä toiselle kierrokselle.
Osaltaan nuorisotulvaa selittää se, että täksi vuodeksi MM-kisojen pelaajamäärä nostettiin 96:sta 128:aan. Tuosta joukosta löytyy kaikkiaan 28 ensikertalaista.
Juurisyy löytyy kuitenkin muualta. Littlerin mielestä dartsin nykytaso on kerta kaikkiaan niin kova, että se houkuttelee uusia nuoria uusista maista lajin pariin.
PDC:n juniorimylly jauhaakin säälimättä uutta materiaalia. 16–24-vuotiaille tarkoitetun Development-kiertueen 24 osakilpailua vuodessa tarjoavat kovilla peleillään ponnahduslaudan aikuisten kisoihin.
Innostus ei myöskään rajoitu pelkästään PDC:n sateenvarjon alle. Pienemmän liiton WDF:n (World Darts Federation) MM-kisoissa joulukuun alussa ounasteltiin jo uuden Luke Littlerin syntyneen, kun skotlantilaisesta Mitchell Lawriesta tuli 15-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin heittäjä aikuisten MM-turnauksen finaalissa. Vain Hollannin Jimmy van Schie oli tällä kertaa parempi.
Nyt 15-vuotias englantilainen Kaya Baisal voitti huhtikuussa 14-vuotiaana WDF:n aikuisten rankingkisan Budapestissä. Hän oli 13 päivää nuorempi kuin Luke Littler, kun tämä valloitti Irish Openin vuonna 2021.
17-vuotias Paige Pauling on puolestaan muutaman vuoden ajan dominoinut tyttöjen rankingkisoja.
Myös PDC:n MM-kisoissa suomalaisedustajana pelannut Teemu Harju tunnistaa ilmiön. Massaa on alkanut tulla kansainvälisesti nuoriin. Kotimaankin kentillä näkyy alle 30-vuotiaita ja alaikäisiä jopa 13 ikävuodesta alkaen.
Äärimmäisistä nuorista sankareista puhuttaessa pitää kuitenkin muistaa, että tammikuun 21. päivänä vasta 19 vuoden ikään ennättävä Luke Littler saattaa kirjoittaa jälleen historiaa. Jos Littler voittaa Lontoossa, hänestä tulee Phil Taylorin, Adrian Lewisin ja Gary Andersonin lisäksi vasta neljäs pelaaja, joka pystyy PDC:n maailmanmestaruuteen peräkkäisinä vuosina.