Miika Nuutinen alkaa valmentaa KuPSia kesken historiallisten europelien: ”Meidän pitää olla sopeutumisen mestareita”

Kuopion Palloseura vahvisti, että HJK:ta väliaikaisesti luotsannut Miika Nuutinen toimii joukkueen päävalmentajana kausina 2026–2027.

Miika Nuutinen ojentaa kättä toiselle henkilölle jalkapallokentän laidalla.
Miika Nuutinen toimi kaudella 2025 HJK:n väliaikaisena päävalmentajana. Kuva IF Gnistania vastaan pelatusta ottelusta 3. lokakuuta. Kuva: Matti Raivio / AOP

Kuopion Palloseuran uusi päävalmentaja on Miika Nuutinen, 33. Seura vahvisti Savon Sanomien aiemmin uutisoiman tiedon perjantai-iltapäivänä lähetetyssä tiedotteessa. Nuutisen sopimus kattaa kaudet 2026–2027.

Tiedotteen mukaan valinnassa keskeisimpänä tekijänä oli yhteinen näkemys kulttuurista ja työnteon vaatimustasosta. KuPSin urheilutoimenjohtaja Sixten Boströmin mukaan Nuutisen valinta tukee seuran strategista suuntaa.

– Miika on innovatiivinen ja moderni valmentaja, jolla on hyvät johtajaominaisuudet. Hän on hyökkäävän jalkapallon puolestapuhuja, uskoo tiimityöskentelyn voimaan ja hänellä on vahvaa taktista osaamista sekä muuntautumiskykyä. Lisäksi hän hyödyntää erinomaisesti teknisiä apuvälineitä valmennuksessa.

Boströmin mukaan keskusteluja päävalmentajuudesta käytiin noin kymmenen henkilön kanssa. Mukana oli myös ulkomaalaisia ehdokkaita.

”Sopeutumisen mestareita”

Yle Urheilun tavoittama Nuutinen kertoo, että keskusteluja KuPSin kanssa alettiin käydä Veikkausliiga-kauden päätyttyä.

– Varmistuimme siitä, että olemme tärkeistä jalkapalloon ja seurakulttuuriin liittyvistä asioista samalla sivulla. Totta kai tässä on innostuneet fiilikset. Olen tosi motivoitunut ja kiitollinen siitä luottamuksesta, mitä olen saanut, Nuutinen kertoo.

Uusi päävalmentaja suhtautuu rauhallisesti siihen, että hän saapuu Kuopioon tilanteessa, jossa joukkue on edennyt historiallisen pitkälle europeleissä. Jo 19. ja 26. helmikuuta Konferenssiliigassa vastaan tulee joko puolalainen Lech Poznan tai turkkilainen Samsunspor.

Samalla iso osa joukkueesta on menossa vaihtoon. Tilannetta vaikeuttaa se, että eurokilpailuiden pudotuspeleihin voi rekisteröidä maksimissaan viisi uutta pelaajaa. Ylen viikontakaisen arvion mukaan KuPSista lähtijöitä on liki varmasti suurempi määrä.

– Meidän kaikkien jalkapallossa toimivien pitää olla sopeutumisen mestareita. Kaikki asiat, mitä KuPSissa on nyt tapahtunut, nehän ovat ainoastaan positiivisia, Nuutinen toteaa.

Miika Nuutinen Ylen studiossa ennen Englanti-ottelua 13.10.2024.
Miika Nuutinen on ollut tuttu näky kentän laidalla myös Yle Urheilun jalkapalloasiantuntijana. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

Nuutinen sanoo kuitenkin ymmärtävänsä, että joukkueen rakentamisen ja harjoituskauden suunnittelun osalta pitää nyt toimia nopeammin kuin tavallisesti.

Vaikka Nuutinen pääsee johtamaan suomalaisittain historiallisen hyvin menestynyttä ja palkintorahaa kerännyttä joukkuetta, hän ei aio tehdä työtään paineiden tai pelkojen kautta.

– Paineet kuuluvat jalkapalloon. Jos niiden kanssa ei pysty elämään tai niitä käsittelemään, pitää tehdä jotain muuta, hän kuittaa.

Valmentajaruletti valmistui

Nuutinen korvaa Seinäjoen Jalkapallokerhon päävalmentajaksi siirtyvän Jarkko Wissin, 53. KuPS ei halunnut käyttää Wissin sopimuksessa ollutta optiovuotta, vaikka seura voitti Veikkausliigan ja eteni torstai-iltana historiallisesti Konferenssiliigassa 24 parhaan joukkoon.

Nuutinen toimi suurimman osan päättyneestä Veikkausliiga-kaudesta HJK:n väliaikaisena päävalmentajana, kun Toni Korkeakunnas sai potkut toukokuun alussa. HJK jäi Veikkausliigan mestaruussarjassa yli kymmenen pisteen päähän mitaleista sijalle viisi.

Nuutinen on työskennellyt jalkapallovalmentajana 17-vuotiaasta lähtien. Aiemmin hän on valmentanut muun muassa HJK:n reservijoukkuetta Klubi 04:ää ja Turun Palloseuraa. Nuutinen on työskennellyt myös Yle Urheilun jalkapalloasiantuntijana.

Nuutisen valinta täydentää Suomen kärkiseurojen välillä kauden päätteeksi nähdyn valmentajaruletin. Veikkausliigan viiden parhaan joukkueen päävalmentajista vain FC Interin Vesa Vasara jatkaa tehtävässään ensi kaudella.

Juttua korjattu kello 19.22: Vesa Vasara on FC Interin, ei TPS:n päävalmentaja.