Isännöitsijä kavalsi taloyhtiöiltä kymmeniä tuhansia euroja Somerolla – rangaistuksena kahdeksan kuukautta ehdollista

Tuomittu myös käytti luottamus­asemaansa väärin. Lisäksi toinen isännöitsijä sai ehdollisen tuomion kavalluksista.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden pääsisäänkäynti.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi kaksi isännöitsijää ehdolliseen vankeuteen kavalluksista ja muista rikoksista. Kuvituskuva. Kuva: Stefan Granholm / Yle

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut somerolaisen isännöitsijän kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen useista kavalluksista ja luottamusaseman väärinkäytöistä.

Isännöitsijä kavalsi useilta taloyhtiöiltä varoja Somerolla. Asianomistajana oli yhdeksän eri asunto-osakeyhtiötä. Rikokset tapahtuivat vuosina 2019–2023.

Isännöitsijää syytettiin 15 rikoksesta, mutta kaksi syytettä hylättiin.

Isännöitsijän todettiin muun muassa laskuttaneen taloyhtiöitä perusteetta ja maksaneen toisen taloyhtiön laskuja toisen taloyhtiön tililtä. Lisäksi hän laiminlöi erääntyneiden vastikkeiden perintää ja laskujen oikea-aikaista maksamista, jolloin laskuja oli päätynyt perintään.

Isännöitsijä myös maksatti isännöitsijän maksuja moninkertaisesti, maksatti isännöintitoimiston omia laskuja asunto-osakeyhtiöillä ja siirsi varoja taloyhtiöiden tileiltä isännöintiyhtiön tilille.

Erilaisia tilisiirtoja ja vääriä maksuja oli useiden kymmenien tuhansien eurojen edestä.

Vastaajana oli myös toinen isännöitsijä, jota syytettiin neljästä rikoksesta yhdessä ensimmäisen vastaajan kanssa. Hänet tuomittiin kahdesta kavalluksesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Syytteiden kohteena ollut isännöintitoimisto haettiin konkurssiin viime vuoden tammikuussa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.