Kulttuuritila Nuijamiehen kiinteistön sähköt, lämpö ja vesi saadaan palautettua kiinteistöön vasta tammikuussa.
– Se on tärkeysjärjestyksessä ensisijainen asia, kertoo luova johtaja Kira Pesonen Nuijamies Venue -yhtiöstä.
Kaakkois-Suomen osuuspankki katkaisi sähkön, lämmön ja veden jakelun marraskuussa, kun tilan aiempi omistaja Kulttuuritila Nuijamies ry ei pystynyt maksamaan laskujaan.
Nuijamies Venue oy kertoi perjantaina aikovansa jatkaa kulttuuritila Nuijamiehen toimintaa. Yrityksen mukaan sen tarjous Nuijamiehen kiinteistöstä ja irtaimistosta on hyväksytty.
Kaupat tammikuussa
Nuijamiehen konkurssipesän hoitaja, asianajaja Jouni Gauriloff kertoo, että kauppakirja kiinteistöstä on tarkoitus allekirjoittaa tammikuun alkupuolella.
– Tavallisesti omistus- ja hallintaoikeus siirtyy siinä samalla, hän kertoo sähköpostitse.
Kauppahintaa ei kerrota julkisuuteen, mutta kyseessä on viisinumeroinen luku.
Gauriloffin mukaan Nuijamiehen konkurssimenettely jatkuu kaupanteosta huolimatta. Sen jatko ratkeaa alkuvuodesta, kun konkurssipesän pesäluettelo ja velallisselvitys ovat valmistuneet.
Kaakkois-Suomen osuuspankin pankinjohtajan Jussi Karjalainen kertoo, että pankilla ei ole tässä vaiheessa kommentoitavaa asiaan.
Nimeksi pelkkä Nuijamies
Nuijamies Venuen Kira Pesosen mukaan Nuijamiehen toimintaa on tarkoitus jatkaa hyväksi havaitulla kaavalla.
– Tarkoitus ei ole lähteä muuttamaan Nuijamiehen henkeä ja sielua. Sen sijaan hallintoa on tarkoitus muuttaa ammattimaisemmaksi, Pesonen sanoo.
Toiminnan on tarkoitus alkaa alkukevään aikana. Ohjelmassa on muun muassa keikkoja, esityksiä, elokuvia, yksityistilaisuuksia ja muita kulttuuritapahtumia.
Jatkossa tilan nimi on Nuijamies Venue tai pelkkä Nuijamies.