Valkeakosken tarkan euron suunnitelman sotkee siltaremontti – kaupungin­johtaja: ”Meni vähän matto alta”

Valkeakoskella iloitaan, kun valtio myönsi kaupungille lisärahoitusta tälle vuodelle. Lähivuosien talouden sotkee kuitenkin suuri siltaremontti keskustassa.

Valkeakosken Isossasillassa on todettu kulumia, joiden takia silta pitää joko korjata tai rakentaa kokonaan uudestaan. Video: Nina Keski-Korpela / Yle ja Antti Eintola / Yle.

Valkeakoski on saanut ainoana pirkanmaalaiskuntana harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta talousahdinkoonsa tälle vuodelle. Kaupunki haki vähän yli miljoonaa euroa, mutta sai 625 000.

– Se oli todella merkittävä apu meille, sanoo Valkeakosken kaupunginjohtaja Minna Uschanoff.

Lähes samaan hengenvetoon Uschanoff harmittelee, että vaivalla ja kovillakin keinoilla tasapainotettua kaupungin taloutta syö lähivuosina Valkeakosken keskustan tärkeimmän liikenneväylän siltaremontti.

– Meni vähän matto alta, Uschanoff kertoo puhelussa kesken palkattoman lomansa.

Kaupunki on joutunut irtisanomaan väkeään ja lomauttamaan tai pistämään palkattomalle lomalle jäljelle jääneitä työntekijöitä.

Valtion lisäapu toi liikkumatilaa

Yli 600 000 euron korotus valtionosuuteen auttaa kattamaan Valkeakosken talouden alijäämää, jota tällä hetkellä on Uschanoffin mukaan noin 800 000 euroa.

Toisin kuin valtionavustuksissa, joilla pitää olla jokin tietty käyttökohde, harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta kunnat voivat käyttää vapaammin.

– Se menee meillä suoraan tappion kattamiseen. Emme tarvitse niin paljoa lainaa, ja se vähentää veronkorotuspaineita tulevaisuudessa.

Myöntämisehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä.

Valkeakoski on jo päättänyt nostaa kuntaveroa ja kiinteistöveroa. Kaupunki on tehnyt kululeikkauksia, vähentänyt vakansseja ja korottanut taksoja. Viime kevään yt-kierrosta Uschanoff kuvailee raskaaksi.

Valkeakosken kaupunginhallitus käsittelee valtionosuuden korotusta kokouksessaan maanantaina.

Rakennustyömaa ja turva-aitoja Valkeakosken Isosillan alla.
Isonsillan korjaus aloitettiin Valkeakoskella jo kertaalleen, mutta työt keskeytyivät riitaan lisäkulujen maksajasta ja lopulta urakoitsijan konkurssiin. Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle

Siltaremontti on kylmä suihku säästösuunnitelmille

Valkeakoskella on ollut kokoonsa nähden melko kova investointitahti viime vuosikymmenen aikana.

Siksi kaupungin tarkoituksena oli nyt alkavana kautena, vuosina 2026–2028, vähentää investoinnit minimiin ja olla ottamatta lisää velkaa.

– Tämä Isonsillan tilanne tuli nyt ihan kylmänä suihkuna, Uschanoff harmittelee.

Muita isoja investointitarpeita ei ole tiedossa lähivuosille.

– Meillä on nyt terveet päiväkodit ja koulut. Kaikki on uutta, kaupunginjohtaja sanoo.

Miljoonien remontti tai kokonaan uusi silta

Valkeakosken Isosilta on kaupungin keskustan kanavan ylittävä pääsilta. Sen remontti aloitettiin jo kertaalleen vuonna 2023. Alkuperäinen urakkatarjous oli 3,3 miljoonaa euroa.

Työt keskeytyivät viime vuoden lopulla, kun urakoitsija Ralf Ajalin oy vaati kaupungilta noin 1,7 miljoonaa euroa lisää, kertoi Aamulehti.

Sittemmin rakennusyritys ajautui konkurssiin erityisesti siltaremontin ongelmien takia.

Urakkasopimus purettiin tänä keväänä, ja kaupunki etsii remontille uutta tekijää. Voi myös käydä niin, että silta joudutaan rakentamaan kokonaan uudestaan.

– Nyt me joudumme aloittamaan uudestaan. Tähän paloi jo muutama miljoona, ja vielä paljon enemmän se tulee viemään tulevina vuosina, valitettavasti, Uschanoff sanoo.

Valkeakosken teknisen lautakunnan investointiohjelmassa on varauduttu myös uuden sillan rakentamiseen. Ratkaisusta riippuen silta syönee kaupungin kassaa 5–10 miljoonaa euron verran.

Rakennustyömaa Valkeakosken Isosillan alla, jossa on metalliaidat ja varoituskyltit.
Sillan erikoistarkastuksen on määrä valmistua ensi vuoden alussa. Silloin selviää, voiko vanhan korjata vai pitääkö rakentaa kokonaan uusi silta. Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle