Korkeasta mastosta pudonnut kuoli Tampereella – poliisi: Onnettomuus, mutta ei työtapaturma

Lauantaina Tampereen Teiskossa Digitan radio- ja televisioasemalla sattuneessa onnettomuudessa ei epäillä rikosta.

Viranomaiset saivat hälytyksen onnettomuudesta lauantaina noin kello 13.45. Video: Kirsi Matson-Mäkelä ja Annika Laaksonen / Yle

Ihminen on kuollut pudottuaan Tampereen Teiskon radio- ja televisiomastosta lauantaina iltapäivällä.

Viranomaiset saivat hälytyksen onnettomuudesta lauantaina noin kello 13.45. Paikalle ehtineet poliisin ja ensihoidon yksiköt totesivat henkilön menehtyneen välittömästi putoamisesta saamiinsa vammoihinsa.

Päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ona Autere Sisä-Suomen poliisista kertoo, että tapauksessa ei epäillä rikosta, vaan tutkinta jatkuu kuolemansyyn selvityksenä.

Teiskon TV- ja radiomasto kartalla.
Teiskon radiomasto on yli 300 metriä korkea. Kuva: Petteri Bülow / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Autereen mukaan kyseessä on tapaturmainen putoaminen, mutta ei työtapaturma.

Poliisi ei voi kommentoida tapauksen yksityiskohtia, esimerkiksi menehtyneen sukupuolta tai ikää.

Kieltokylttejä Teiskon radio- ja TV-mastonlle vievän tien portilla.
Teiskon radio- ja televisioasemalle pääsy on estetty verkkoaidalla. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Digitan radio- ja televisioaseman torni Teiskossa on 325 metriä korkea. Se on Tampereen korkein rakennelma.

Asemalla on muitakin vaaratekijöitä kuin maston korkeus. Siellä sijaitsee suurtehoisia lähettimiä.

Kun Digitan työntekijät tekevät Teiskon mastolla töitä, lähetykset katkaistaan työturvallisuuden takaamiseksi.