Junaliikenteessä on maanantaina useita myöhästymisiä, jotka johtuvat ratajärjestelmävioista.
VR:n poikkeustilanne-sivun mukaan useat junat esimerkiksi Helsingistä pohjoiseen ovat myöhästymässä.
Finntraffic rataliikennekeskuksesta kerrottiin, että näiden junien myöhästyminen on johtunut Laurilassa Keminmaassa olevasta tietoliikenneviasta.
Vika aiheuttaa myöhästymisiä junaliikenteessä Kemi - Rovaniemi ja Kemi - Kolari väleillä. Illan ja yön aikana kulkeville junille on odotettavissa 30-60 minuutin myöhästymisiä kyseisillä rataosilla.
Fintrafficin rataliikennekeskuksesta kerrotaan, että vikapaikka on paikannettu. Vika on niin suuri, että sen korjaamisessa kestää 6–12 tuntia.
Toinen häiriö korjattu
Helsinki–Tampere -reitillä Toijalan kohdalla ollut vika saatiin korjattu noin yhdeltä iltapäivällä.
Ylen tietojen mukaan kyseessä oli turvalaitevika, minkä vuoksi junat kulkivat hiljennetyllä nopeudella tai joutuivat jonottamaan, että pääsevät kohdasta läpi.
Eero Vartiainen oli Intercityn 142 -junassa matkalla Helsinkiin. Pienestä viivästyksestä huolimatta Vartiainen suhtautui tilanteeseen positiivisesti.
– Tässähän saa enemmän junamatkaa samalla rahalla.
IC94 -junassa oli myös Ylen toimittaja Elsa Osipova. Hän haastatteli Tampereelta matkaan lähtenyttä Reetta Latvakoskea.
– Olemme menossa Thaimaan Phukettiin joululomalle. Lento lähtee 16.35. Vähän jännittää.
Latvakoski aikoi tilata taksin kumppaninsa kanssa, jos näyttää siltä ettei kerkeä lennolle.
Pariskunta kertoo varautuneensa myöhästymisiin ja lähtivät sen takia aikaisemmalla junalla.
Uutinen päivittyy.