Jouluvaloja Amerikan malliin Etelä-Pohjanmaalla – valtava valotähti ja yli sadan traktorin joulupuu

Etelä-Pohjanmaalla asiat halutaan tehdä isosti. Joulu­tempauksilla on näkyvyyden saamisen lisäksi myös syvällisempiä tavoitteita.

Sää pakastui juuri sopivasti tapahtuman alla, mikä mahdollisi traktoreiden kokoontumisen kentälle. Video: Martti Saari, Tarmo Niemi / Yle

Yli sata traktoria muodosti Lapuan Tiistenjoella sunnuntaina joulukuusen, joka lienee Suomen suurin. Ylistarossa yksityisellä pihalla puolestaan loistaa 25 metrin korkeudessa 3,5 metrinen joulutähti.

Etelä-Pohjanmaalla moni ajattelee, että enemmän on nimenomaan enemmän. Onhan maakuntaa ”Suomen Amerikaksikin” tituleerattu.

Lapuan Tiistenjoella Veli Sipilä näki Yhdysvalloissa kuvatun videon, jossa traktoreista muodostettiin kentälle kuvio, joka ilmasta katsottuna muodosti säihkyvän joulukuusen.

Sipilä mietti voisiko saman toteuttaa täälläkin. Kuusesta ei ehkä tule maailman suurin, mutta kenties Suomen suurin?

– Lapualaiset eivät yleensäkään ole kovin vaatimattomia, nauraa Sipilä.

102 traktorin avulla Lapuan Tiistenjoella rakennettiin Suomen suurin joulukuusi, ilmakuva.
Lapuan Tiistenjoen traktorikuusen kruunasi latvatähti, jonka valaisuun tarvittiin oma aggregaatti. Kuva: Roni Siltakoski

Kutsuja ei lähetetty erikseen, eikä tapahtumaan vaadittu ennakkoilmoittumista. Sipilän ennakkoarvio oli, että paikalle saadaan ehkä 50 traktoria.

Ajoneuvoja saapui yhteensä 102, mikä toi haasteen kentän suunnitteluun.

– Mitattiin ja harpottiin, että miten pitää ajaa, että kuuselta näyttää, pitääkö harventaa tai tihentää.

Tekemisen ilo tarttuu

Ylistarossa Markku Hietala on työurallaan rakentanut monenlaista, muun muassa lasi-igluja Lappiin. Kun tuli aika vaiheittain vetäytyä eläkkeelle, rakentaminen jatkui omaksi iloksi – ja vähän muidenkin.

Videolla Markku Hietala kertoo pilke silmäkulmassa, että kun ajattelee isosti, voi tempauksilla olla isoja seurauksia. Video: Birgitta Vuorela / Yle

Muutama vuosi sitten Hietala rakensi oman hallinsa katolle ison joulutähden. Hän kehitteli prototyyppiä vuosittain aina hiukan näyttävämmäksi.

– Samalla voi omaa fyysistä kuntoaan koetella, että vieläkö pystyy toteuttamaan.

Viime vuonna tammikuiset myrskytuulet olivat rakennelmalle liikaa ja kaikki oli aloitettava käytännössä alusta.

Tähdestä tuli, kuinkas muuten, isompi, korkeampi, liikkuvampi ja tukevampi kuin aikaisemmin. Se kohoaa nyt noin 25 metrin korkeuteen ja on halkaisijaltaan 3,5 metriä.

Hietala haluaa tuoda valoa ja lämpöä pimeään, itselleen ja muille. Hän myös uskoo, että tekemisen ilo tarttuu.

– Kun katsoo mitä muualla tehdään, silloin sitä ajattelee, että pitää itsekin tehdä jotain.

Markku Hietala rakensi pihapiiriinsä Ylistarossa 3-metrisen joulutähden.
Markku Hietalan 3,5-metrinen joulutähti valaisee noin 25 metrin korkeudessa. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Viesti maaseudun elinvoimasta

Lapualla MTK:n Tiistenjoen huvitoimikunta, Komiat traktorit, on vuosien saatossa järjestänyt monia tapahtumia, johon traktorit tavalla tai toisella liittyvät. Esillä ovat olleet lähinnä vanhat traktorit, täsmentää toimikunnan puuhamies Veli Sipilä.

Kuusitempaukseen yhteistyöhön lähtivät myös maaseutunuoret ja heidän myötään uuden malliset traktorit, joista löytyy monenlaista tekniikkaa, myös joulukuusen rekvisiitaksi sopivaa.

Sipilä iloitsee tapahtuman saamasta hyvästä palautteesta erityisesti siksi, että se tuo esille sen, että maaseudulla on elinvoimaa. Toisin voisi usein uutisotsikoista päätellä.

– Täällä jaksetaan vääntää ja täällä on yhteisöllisyyttä.