Nyrkkeilyn olympiavoittaja ja entinen usean nyrkkeilyliiton raskaansarjan maailmanmestari Anthony Joshua on ollut Nigeriassa vakavassa auto-onnettomuudessa.
Onnettomuudessa on kuollut kaksi ihmistä. Kuolonkolarissa oli osallisena viisi miestä.
Kaksi selvisi ilman vammoja. Joshua loukkaantui lievästi.
– Syvällä surulla voimme vahvistaa, että kaksi läheistä ystäväämme ja tiimin jäsentämme, Sina Ghami ja Latif Ayodele, ovat menehtyneet traagisesti, Matchroom Boxing kertoi tiedotteessaan.
Tiedotteessa vahvistettiin myös, että Joshua toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi ja hoidettavaksi. Hänen tilansa on vakaa, mutta hän on yhä tarkkailussa.
Yksi Nigerian vaarallisimmista teistä
Onnettomuus tapahtui Lagos–Ibadan-moottoritiellä, jota paikallismedia on kuvannut yhdeksi Nigerian vaarallisimmista teistä.
Tie yhdistää Oyon osavaltion pääkaupungin Ibadanin ja Nigerian suurimman kaupungin Lagosin. Tien pituus on 127 kilometriä.
Tie ruuhkautuu erityisesti tähän aikaan vuodesta, kun monet nigerialaiset palaavat maahan juhlimaan lomakautta.
36-vuotiaan Joshuan sukujuuret ovat Sagamussa, Ogunin osavaltiossa, Lounais-Nigeriassa.
Joshua matkusti Lexus-maasturin takapenkillä
BBC:n Afrikan-kirjeenvaihtaja Mayeni Jones kertoi, että Joshua istui Lexus-maasturin takapenkillä. Myös nigerialaismediat ja sosiaalisessa mediassa levinneet kuvat vahvistavat asian.
Nigerialaisen Punch-median jututtaman silminnäkijän mukaan Joshua kuului kahden auton saattueeseen. Joshuan auton perässä ajoi nyrkkeilijätähden turvahenkilöstö.
Silminnäkijä Adeniyi Orojon kertoi AFP:lle, että Joshua istui kuljettajan takana.
– Kuljettajan vieressä ollut matkustaja ja Joshuan vieressä istunut henkilö kuolivat välittömästi, hän sanoi.
Uhrien nimiä ei ole julkaistu. Alustavien tietojen mukaan he olivat kaksi ulkomaalaista miestä.
Ylinopeutta epäillään
BBC:n mukaan paikalliset viranomaiset epäilevät, että kuljettaja ajoi ylinopeutta ja menetti autonsa hallinnan ohituksessa. Auto törmäsi tien varteen pysäköityyn kuorma-autoon.
Joshua oli otsikoissa viimeksi joulun alla, kun hän voitti Youtube-tähdestä nyrkkeilijäksi siirtyneen Jake Paulin. Joshua tyrmäsi Paulin kuudennessa erässä Miamissa käydyssä ottelussa.
– Elämä on nyrkkeilyä paljon tärkeämpää. Ajatukseni ja rukoukseni ovat menehtyneiden, AJ:n ja kaikkien onnettomuuteen joutuneiden kanssa, Paul kirjoitti X:ssä.
Juttua on täydennetty viimeksi klo 23.51.