Nyt ovat nimet paperissa – kahden jäänmurtajan rakentaminen Yhdysvaltoihin alkaa Raumalla

Rauman telakka eli Rauma Marine Constructions on neuvotellut pitkään kahden murtajan rakentamisesta Yhdysvaltain rannikko­vartiostolle.

Havainnekuva jäänmurtajasta murtamassa merijäätä.
Rauma Marine Contructionsin havainnekuva jäänmurtajasta, jollaisia Rauman telakalla valmistetaan Yhdysvalloille. Kuva: Rauma Marine Constructions Oy

Rauma Marine Constructions eli Rauman telakka ja Yhdysvaltojen rannikkovartiosto ovat allekirjoittaneet sopimuksen kahden keskikokoisen jäänmurtajan rakentamisesta Rauman telakalla.

Arctic Security Cutter eli ASC-alusten rakentaminen käynnistyy Raumalla välittömästi. Ne valmistuvat vuoden 2028 aikana. Satakunnan ammattikorkeakoulu on mukana projektissa koulutuskumppanina.

Rauman telakan toimitusjohtajan Mika Niemisen mukaan sopimus on historiallinen virstanpylväs ja suuri luottamuksenosoitus.

– Fokuksemme on selkeä. Toimimme kurinalaisesti, hallitsemme tiukasti riskejä ja toimitamme kaksi alusta, jotka ovat valmiita operoimaan maailman ankarimmissa meriolosuhteissa, Nieminen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Siniseen pukuun pukeutunut mies avaamassa sininseinäisen rakennuksen ovea.
Rauman telakan toimitusjohtaja Mika Nieminen. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Puisto: Erinomainen asia Suomelle

Elinkeinoministeri Sakari Puisto (ps.) puolestaan kuvailee jäänmurtajatilauksen varmistumista erinomaiseksi asiaksi Suomelle ja koko meriteollisuudelle.

– Tilaus vahvistaa suomalaisten yritysten asemaa globaalissa arvoketjussa sekä lisää Suomen kilpailukykyä ja kasvattaa vientituloja, Puisto toteaa tiedotteessa.

Jäänmurtajien valmistelevat työt Raumalla käynnistyivät jo syksyllä, ja nyt telakka siirtyy projektin täysipainoiseen toteutukseen.

Rauma Marine Constructionsin rooli ASC-murtajien rakentamisessa on keskeinen. Lisäksi yhtiöllä on lukuisia kumppaneita.

Alusten suunnittelu perustuu kanadalaisen Seaspan Shipyardsin yhteistyössä suomalaisen Aker Arctic Technologyn kanssa kehittämään monikäyttöisen jäänmurtajan malliin. Alukset rakennetaan teollisessa yhteistyössä yhdysvaltalaisten kumppaneiden, kuten Bollinger Shipyardsin kanssa.

Uusi murtajien luokka

Raumalla rakennettavat kaksi Arctic Security Cutter -murtajaa kuuluvat uuteen keskikokoisten polaaristen jäänmurtajien luokkaan, joka on suunniteltu tukemaan Yhdysvaltain rannikkovartioston tehtäviä.

Rauman telakka kertoo, että ASC-alukset pystyvät jatkuvaan jäänmurtoon vaikeissa arktisissa olosuhteissa, pitkään itsenäiseen toimintaan ilman täydennystä ja pitkän matkan operaatioihin.