Sami Välimäki, 27, nappasi marraskuussa uransa ensimmäisen voiton golfin arvostetuimmalla ammattilaiskiertueella, PGA Tourilla.
Se toi Suomen golftähdelle muun muassa tukun rankingpisteitä, aimo annoksen palkintorahaa, kahden vuoden pelioikeuden PGA-kiertueelle ja paikan ensi kauden kahteen ensimmäiseen, rahakkaaseen signature-kilpailuun.
Samalla Välimäki nousi maailmanrankingissa peräti 58 pykälää sijalle 40. Etenkin tätä Välimäki piti erityisen mahtavana asiana, sillä vuoden lopussa rankingissa 50 parhaan joukossa olevat saavat osallistumisoikeuden kevään major-turnauksiin, Mastersiin ja PGA Championshipiin.
Nyt Välimäen Masters-paikka on varmistunut. Välimäki jakoi Instagramin tarinoissaan kuvan kutsukirjeestä. Siinä lukee, että Välimäki on kutsuttu legendaarisella Augustan kentällä pelattavaan Mastersiin 9.–12.4.2026.
Toisessa jakamassaan kuvassa Välimäki esittelee kutsuaan loppuvuodesta 2024 syntyneelle esikoiselleen.
Tällä hetkellä Välimäki on maailmanrankingissa sijalla 38. Kärjessä on Scottie Scheffler.
Toistaiseksi Mastersissa on pelannut ainoastaan yksi suomalainen: Mikko Ilonen vuosina 2001 ja 2015.