Kokenut kirurgi on pettynyt valta­kunnallisiin päätöksiin: ”Tekisimme leikkauksia, jos saisimme”

Vuodeosasto­hoitoa vaativa raskas kirurgia loppui Länsi-Pohjan sairaalassa vuoden­vaihteessa. Suuri osa leikkausjonon potilaista on halunnut lähetteen Ouluun.

Lonkka- ja polviproteesileikkaukset loppuivat Länsi-Pohjan sairaalassa vuodenvaihteessa. Suurin osa ortopedi Juhani Juntusen potilaista on halunnut käyttää valinnanvapauttaan ja valita hoitopaikakseen Oulun Rovaniemen sijaan. Video: Risto Koskinen / Yle

Vuodenvaihteessa Kemissä Länsi-Pohjan sairaalassa päättyneen leikkaustoiminnan myötä suuri osa leikkausjonossa olevista merilappilaisista on halunnut lähetteen Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Pohteen mukaan viime vuoden aikana Meri-Lapin asukkaista tehtiin Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle 2 120 lähetettä, kun edellisvuonna lähetteitä tehtiin 1 932.

Lähetteiden määrä Ouluun lisääntyi etenkin syys-joulukuun aikana. Joulukuussa Meri-Lapista tehtiin Ouluun 274 lähetettä, kun edellisvuoden joulukuussa niitä tehtiin 179.

Länsi-Pohjan sairaalassa työskentelevän ortopedi Juhani Juntusen potilaat ovat aktivoituneet valinnanvapauden suhteen jo syksystä alkaen.

– Lonkka- tai polviproteesipotilaistani 90 prosenttia on sanonut haluavansa leikattavaksi Ouluun. Se on ollut luontainen suunta jo aikaisemminkin.

Syys-joulukuun aikana eniten lähetteitä tehtiin ortopedian, traumatologian, naistentautien, synnytysten ja syöpätautien erikoisaloille. Esimerkiksi ortopedian ja traumatologian alalle tehtiin 141 lähetettä.

Raskaat leikkaukset loppuivat Länsi-Pohjasta

Juntusen mukaan päätösten taustalla on muun muassa pettymys ja huoli Lapin hyvinvointialueen päätöksistä supistaa Länsi-Pohjan sairaalan leikkaustoimintaa.

– He ovat ilmoittaneet aika jyrkästikin, etteivät lähde Rovaniemelle. Esimerkiksi ikäihmiset ovat huolissaan, että miten heille nyt käy. He tuntevat tulleensa jopa heitteille jätetyksi.

Vuodenvaihteen jälkeen Länsi-Pohjan sairaalassa ei tehdä enää esimerkiksi tekonivelleikkauksia ja syöpäleikkauksia.

Ensimmäiseksi merilappilaisille potilaille on tarjottu hoitopaikaksi oman Lapin hyvinvointialueen keskussairaalaa Rovaniemeltä. Suurin osa potilaista on kuitenkin käyttänyt valinnanvapauttaan ja valinnut toisin.

Juntusesta on tuntunut kummalliselta kertoa potilaille tilanteesta ja leikkausten loppumisista. Hän ihmettelee terveydenhuollon alasajoa ja valtakunnallista päätöksentekoa.

– Onhan se vähän tylyä tietenkin. Tekisimme leikkauksia, jos saisimme. Kyseessä ei ole pelkästään Lapin hyvinvointialueen päätös, vaan myös valtakunnalliset päätökset, joita toteutetaan sitten paikallisesti. Se on linjanveto.

Juntusen mukaan valtion siunauksella tehty hyvinvointialueen päätös on jakanut alueen ihmiset.

– Tämä ei edistä yhteenkuuluvuutta, vaan lisää epävarmuutta ja vastakkainasettelua, mikä on vaara huoltovarmuudelle. Vaikuttaa siltä, että tämä pätee läpi Suomen. Valtakunnan politiikan pitäisi turvata kansalaistensa hyvinvointi ja turvallisuudentunne.

Länsi-Pohjan sairaalan sisäänkäynti pimeällä.
Noin tuhat potilasta siirtyy hoidettavaksi muualle raskaan kirurgian loputtua Länsi-Pohjan sairaalassa. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Tilanne oli ennustettavissa

Merilappilaisten tahtotila oli nähtävissä jo marraskuussa. Tuolloin yhteiskuntatieteiden tohtori Elina Hutton teki Länsi-Pohjan sairaalan leikkaus- ja anestesiaosaston hoitajien pyynnöstä kyselyn terveydenhuollon valinnanvapaudesta.

Tuolloin kyselyyn osallistuneista merilappilaisista 90 prosenttia kertoi valitsevansa hoitopaikaksi Oulun yliopistollisen keskussairaalan Lapin keskussairaalan sijaan. Kyselyyn tuli lähes 12 000 vastausta.

Tehokkuus houkutteli potilaita jopa Helsingistä

Juntusen mukaan Länsi-Pohjan sairaalassa tehtiin viikoittain noin 15 lonkka- tai polviproteesileikkausta.

Sairaalan toiminta on ollut jopa niin tehokasta, että lyhyet hoitojonot ovat houkutelleet Kemiin leikattaviksi ihmisiä Helsingistä asti, kertoo Juntunen.

Vuodenvaihteessa Juhani Juntunen teki viimeisen lonkka- tai polviproteesileikkauksen Länsi-Pohjan sairaalassa. Hän ehti tehdä sairaalassa yli 1 500 leikkausta.

Juntunen ei osaa vielä sanoa, kuinka leikkausten loppuminen vaikuttaa hänen työnkuvaansa tulevaisuudessa. Osa hänen kollegoistaan on jo suunnannut muualle töihin. Jotkut ovat ottaneet suunnan myös Ruotsiin.

– Joutuuhan sitä miettimään. Työnantajahan määrää, mitä työntekijä tekee. Katsotaan mitä heillä on tarjota ja teen oman päätöksen sen jälkeen, kertoo Juntunen.

Laki on taannut valinnanvapauden potilaalle erikoissairaanhoidossa jo vuonna 2014, mutta harva on käyttänyt sitä.

Lue tästä lisää, kuinka potilas voi valita hoitopaikkansa.