Ihmisten herkuttelukiintiö alkaa olla täynnä. Kun joulu, uusivuosi ja loppiainen on juhlittu, koittaa ihmisillä vähintäänkin paluu arkeen. Osa aloittaa ruokaremontin uudenvuoden kunniaksi. Tämä kaikki näkyy ihmisten ruokaostoksissa.
Päivittäistavarakauppaketjut K- ja S-ryhmä sekä Lidl kertovat, että hedelmien ja vihannesten menekki nousee heti vuoden vaihtuessa. Suklaan, makeisten ja sipsien myynti puolestaan laskee.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Hans Backström kertoo, että makeisten ja sipsien kaltaisten herkkujen myynti tippuu vuoden alussa neljänneksellä tavanomaisesta.
K-ryhmästä kerrotaan, että esimerkiksi sipsien kysyntä on tammikuussa alhaisimmillaan. Makeisten myynti putoaa joulukuusta tammikuuhun viidenneksellä, mutta lähtee kasvamaan nopeasti kohti pääsiäistä.
Lidlin tuoreen kyselyn perusteella hieman yli puolet suomalaisista aikoo lisätä kasviksia ruokavalioonsa vuonna 2026. Lidlin teettämään kyselyyn vastasi tuhat kuluttajaa. Kasvisruoka maistuu etenkin etelässä asuville naisille.
Tammikuussa puuroa ja urheilua
Kasvisten ja kasvispohjaisten tuotteiden lisäksi tammikuussa tekevät kauppansa puurohiutaleet.
– Urheilu näkyy myös. Urheiluravinteiden myynti on kymmenen prosenttia korkeampaa kuin keskimääräisenä ajankohtana, Hans Backström sanoo.
Päivittäistavarakauppaketjujen tilastoissa näkyy myös se, että alkoholin myynti laskee tammikuussa.
Alkuvuoden hyvinvointitrendi näkyy kaupoissa myös varautumalla. Esimerkiksi K-ryhmän kaupoissa muun muassa raejuustoja ja marjoja tilataan hyllyyn tavanomaista enemmän. Lidl puolestaan kannustaa suomalaisia terveellisemmän ruokailun pariin nyt tammikuussa.
Terveyden merkitys asiakkaille on pistetty merkille laajemminkin.
– Kyllä me näemme, että terveys kiinnostaa asiakkaita yhä enemmän. Kasviksissa, kasvipohjaisissa tuotteissa ja vastaavissa kysyntä on kasvanut viime vuoden aikana kokonaisuudessaan, Backström kertoo.