NHL-toimittajat: Urho Vaakanainen ei ole Leijonien olympia­joukkueessa

Leijonien olympia­joukkueen puolustaja­valinnat käyvät mielen­kiintoisiksi.

Urho Vaakanainen harjoittelee jäällä.
Urho Vaakanainen pelasi helmikuussa 2025 Leijonien paidassa NHL:n neljän maan turnauksessa. Kuva: David Kirouac / AOP

Suomen jääkiekkojoukkueet Milano-Cortinan talviolympialaisiin julkistetaan tänään perjantaina. Yle näyttää tiedotustilaisuuden valinnoista suorana Areenassa kello 15.45 alkaen.

NHL-toimittajat Mollie Walker ja Colin Stephenson kertoivat viestipalvelu X:ssä jo yhden ennakkotiedon joukkueen kokoonpanosta. Heidän mukaansa New York Rangersin puolustaja Urho Vaakanainen, 27, ei ole mukana.

– En ole pelannut paljoa, Vaakanainen oli sanonut Stephensonin mukaan.

Walkerin mukaan Vaakanainen on kuitenkin ”reservissä”.

Loukkaantumisista kärsinyt Vaakanainen on pelannut kuluvalla kaudella 19 NHL-ottelussa tehden tehot 0+3.

Yksi Leijonien olympiakokoonpanon mielenkiintoisimmista seikoista on se, ketä puolustajia päävalmentaja Antti Pennanen ja GM Jere Lehtinen valitsevat mukaan. NHL:ssä on ollut tällä kaudella vain viisi suomalaispuolustajaa, jotka ovat pelanneet isommalla vastuulla.