Tampere muistaa Pate Mustajärveä: Tammerkosken maisemaan heijastetaan muusikon kuva

Tampereella muistellaan edesmennyttä muusikko Pauli ”Pate” Mustajärveä muisto­valaistuksella ja Ylen suorassa lähetyksessä.

Sinisin valoin koristeltu Tammerkosken voimalaitos, johon on heijastettu myös Pate Mustajärven kasvot.
Tammerkosken voimalaa ja putousta on valaistu erilaisilla juhlavalaistuksilla vuosien varrella. Kuva perjantai-illalta 2. tammikuuta. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Tampereen kaupunki heijastaa Tammerkosken voimalaitoksen seinään muistovalaistuksen Pauli ”Pate” Mustajärven kunniaksi. Myös kosken putous saa juhlavalaistuksen.

Muistovalaistuksessa musiikkilegendan valokuva heijastetaan Tammerkosken maisemaan perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina kello 16–00 välisenä aikana.

Heijastettavan kuvan on ottanut Harri Hinkka.

Mustajärvi menehtyi tapaninpäivänä. Hän olisi täyttänyt 70 vuotta ensi kesänä.

– Pauli Mustajärvi oli erottamaton osa tamperelaista kulttuurihistoriaa ja Manserockin tarinaa. Muistovalaistuksen myötä kaupunki kunnioittaa suomirockin legendaa ja hänen elämäntyötään, Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen kertoo tiedotteessa.

Näkymä Tammerkoskeen, jossa Pate Mustajärven kuva on heijastettu Tammerkosken vesivoimalan seinään.
Valaistusta voi katsella esimerkiksi Koskipuiston rannalta tai Hämeensillalta. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Tapaninpäivänä kuollutta Mustajärveä muistellaan suorassa Ylen tv-lähetyksessä lauantai-iltana.

Pate Mustajärvi – Suomirockin legenda – lähetys kuvataan Tampere-talolla ja se on katsottavissa Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa lauantaina klo 21 alkaen.

Muistolähetyksen järjestävät Yle ja Tampereen kaupunki yhteistyönä. Paikalla yleisössä on Mustajärven ystäviä ja faneja.

Tampereella on muistettu Ikurin turpiini -lempinimelläkin tunnettua muusikkoa myös viemällä kynttilöitä hänen kotitalonsa portille.

Näin häntä muisteltiin Ikurissa viime viikolla.

Tamperelaiset toivat kynttilöitä Mustajärven kotitalolle Tampereen Ikuriin kuolinuutisen kuultuaan. Video: Petra Ketonen ja Seppo Ahava / Yle