Tour de Ski suuntaa kohti huipennustaan siirtyessään Val di Fiemmeen. Lauantaina hiihtäjät kamppailevat Pohjois-Italian maisemissa sprinteissä.
Samoissa maisemissa missä Tour päättyy, kisataan pian Milano-Cortinan talviolympialaisten maastohiihdon mitaleista.
Val di Fiemmen olympiarataa testattiin osittain jo viime vuoden Tour de Skillä. Tuolloin sprinttirata aiheutti negatiivisen palautteen vyöryn urheilijoilta.
Perinteisen sprintin erävaiheessa nähtiin erikoisia hetkiä, kun hiihtäjät eivät halunneet lähteä viimeiseen alamäkeen kärjessä. Usein ensimmäisten joukossa lähtenyt ohitettiin peesihyödyn takia. Loppusuora radalla oli niin lyhyt, ettei siinä voinut välttämättä ratkaista kisaa. Seisoskelu ja kyttäily turhauttivat suomalaishiihtäjiä ja asiantuntijoita.
Viime vuonna suomalaissprintteri Lauri Vuorinen kutsui rataa ”historian huonoimmaksi”.
Katso Vuorisen viimevuotinen avautuminen sprinttiradasta alta.
Nyt sprinttirataa on lähdetty muuttamaan aiemmasta. Muiden muutoksien lisäksi se on 200 metriä pidempi kuin viimevuotinen.
– Siinä on yksi nousu lisää, eli nyt yhteensä kolme nousua. Ensimmäinen niistä on nyt hieman pienempi kuin viime vuonna. Siitä kun lasketaan alas, niin on edessä aivan uusi nousu, joka on jyrkkä lyhyt kinkama, Suomen päävalmentaja Teemu Pasanen kertoo Ylelle Val di Fiemmessä.
Suomalaiset maajoukkuehiihtäjät saapuivat vasta perjantaina paikalle. Pasasen ensinäkemys radan muutoksista on kuitenkin positiivinen.
– On se varmasti nyt parempi. Ensinnäkin, se on pitkä ja siinä syntyy eroja, kun mukana on yksi välinousu. Lisäksi työpätkä jatkuu hiihtäjillä Zorzi-nousun päältä, niin sekin luo varmasti eroja itse nousussa. Kun laskuun lähdetään alempana, viimeiselle kummulle ei tulla niin kovaa vauhtia.
Pasanen avaa alla olevalla haastatteluvideolla muutoksia sanallisesti.
Vanhat ongelmat edelleen mahdollisia
Naisten maajoukkuevalmennuksesta vastaava Reijo Jylhä ei ole täysin samalla linjalla Pasasen kanssa.
– Siinä on mielestäni sellaisia aiempaan verrattavia pullonkauloja edelleen olemassa. Nousu on mielestäni pitkä ja hyvä, mutta mielestäni lasku maaliin ei ole muuttunut yhtään vähemmän sellaiseksi, ettei maalin tultaisi vähemmillä työnnöillä.
Näin viime vuoden Tour de Skillä Val di Fiemmen sprinttikilpailun välierät puuroutuivat naisten laskiessa maaliin.
Jylhä ei vedä suoraa linjaa sen suhteen, ovatko radan muutokset tehneet siitä paremman vai huonomman.
– Minusta tässä ei kannata ”hirttäytyä kiinni” siihen, onko tämä hyvä vai huono, vaan siihen, miten pitää hiihtää, että siinä voi pärjätä, hän tiivistää.
Miten siinä mielestäsi kannattaa siis hiihtää pärjätäkseen?
– Zorzi-nousussa pitää ainakin olla paukkuja hiihtää niin, että pystyy tulemaan laskuun riittävissä asemissa. Laskuun lähdössä voi olla edelleen aiempaan katsottuna samanlainen juttu, ettei kukkulalle kannata tulla ihan keulassa.
Vielä tehtävää laduillakin olympialaisia varten
Vaikka ratamuutoksia on tehty, ei muuten kaikki ole vielä valmiina laduilla viiden renkaan kisoja varten Val di Fiemmessä.
– Kyllä täällä näyttää vähän kesken olevan asiat. Ei ole ihan hirveästi tullut viime vuoteen verrattuna uutta. Vielä näyttää, että täällä on viimeiselle kuukaudelle ennen kisoja töitä, päävalmentaja Pasanen sanoo väläyttäen loppuun huvittuneen hymyn.
Suomalaiset hiihtäjät ja heidän kanssakilpailijansa eivät pääse vielä näkemään kaikkea, mitä olympialaiset tuovat tullessaan. Vapaan hiihtotavan 3,3 kilometrin rata on käytössä ja vastaa viimevuotista yhdistelmäkilpailun rataa.
– Perinteisen puolelle emme päässeet viime vuonna, emmekä nyt edelleenkään, ne ladut eivät ole vielä kunnossa. Olemme katsoneet, miten ne menevät kartoissa ja ne ovat osittain vanhoja reittejä. Vähän uusiakin siellä on, mutta niitä emme siis pääse hiihtämään, Pasanen kertoo.
Tour de Skin sprinttikisa Val di Fiemmessä onkin merkityksellinen olympiasprinteille.
– Huominen on siinä mielessä tärkeä, että näemme oikeasti, miten tuo rata toimii. Sitä kun ei ikinä tiedä paperilla suunniteltaessa, että onko se hyvä. Sitten kun sillä kisataan, asian näkee parhaiten. Sitä kautta voidaan luoda taktiikkaa, miten olympialaisissa siinä kannattaa hiihtää.