Pääkaupunkiseudulla opiskelijoiden muutot mutkistuivat perjantaina, kun avainten palauttaminen ja noutaminen ei sujunut suunnitelmien mukaan.
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön (Hoas) käyttämät avainautomaatit ruuhkautuivat, koska opiskelijat vaihtavat asuntoja vilkkaasti nyt vuodenvaihteessa.
Automaatit täyttyivät avainten palautusten takia. Siksi osa palautuksista ja noudoista on pitänyt tehdä Hoasin yhteistyökumppani Caverionin toimistolla Espoon Vitikassa.
Perjantai-iltana viiden jälkeen toimistolla oli jonossa arviolta vielä 20–30 henkilöä. Jonottajat arvioivat, että jonotukseen kuluu yhteensä ainakin pari tuntia.
Caverion arvioi, että jono on ollut pisimmillään tuon verran.
Kuopiolainen Antti Tervo oli tuomassa tyttärensä muuttokuormaa Kuopiosta, kun avainta ei yllättäen saanutkaan automaatista.
Erinäisten selvittelyjen jälkeen asiakaspalvelu ohjeisti saapumaan Caverionin toimistolle hakemaan avain.
– Täällä oli vastassa täydellinen kaaos, sanoo Tervo.
Ruuhka tuli yllätyksenä
Hoasin asiakkuusjohtajan Pia Jaakolan mukaan automaattien ruuhkautuminen tuli yllätyksenä. Vaikka tammikuun alku on vilkasta muuttoaikaa, tavoite oli, että kaikki avainten tavanomaiset vaihdot hoituvat automaattien avulla.
Uusille ja vanhoille asukkaille oli ilmoitettu, että avaimet haetaan ja jätetään nimenomaan käyttäen automaatteja.
– Olemme todella pahoillamme ongelmista, sanoo Jaakola.
Hoas otti avainautomaatit käyttöön viime vuonna, kun se teki avainhallinnasta sopimuksen kiinteistöpalveluja tarjoavan Caverionin kanssa.
Sopimus koskee 19 000:ta asukasta ja 11 000:ta asuntoa.
Yli tuhat uutta asukasta
Yli tuhat uutta asukasta on muuttamassa Hoasin asuntoihin vuodenvaihteessa. Jaakolan arvion mukaan suurin on saanut avaimensa automaatista.
Hän ei kuitenkaan osaa sanoa, kuinka moni on joutunut jonottamaan Caverionin toimistolla perjantaina. Jaakolan mukaan uudet asukkaat saavat maksuttoman oven avauksen, jos avaimen nouto ei ole onnistunut.
Caverionin ylläpitämiä automaatteja löytyy esimerkiksi ostoskeskuksista ympäri pääkaupunkiseutua. Tarkoitus on, että Hoasin asukas voi hakea avaimen asuntoa lähellä olevasta automaatista.
Caverionin viestintäpäällikkö Anniina Kajasviita pahoittelee asiakkaiden kohtaamaa ruuhkaa. Hänen mukaansa automaatteja ollaan hankkimassa lisää, jotta tilanne ei toistu.
Kajasviidan mukaan kaikki toimistolle tulleet saivat avaimen kello 18.30 mennessä.