Aiempaa useampi uskoo kotikuntansa palvelujen heikentyvän, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaiskyselystä.
Enemmistö eli noin 70 prosenttia kuntien täysi-ikäisistä asukkaista uskoo vanhustenhuollon ja terveyspalvelujen kehittyvän huonompaan suuntaan. Myös rikollisuuden, verotuksen ja kotikunnan talouden odotetaan huonontuvan.
Vakaina ja muuttumattomina palveluina nähdään etenkin kirjasto- ja kulttuuripalvelut sekä tekniset palvelut, kuten kadut, vesi ja viemäröinti.
Näkemykset oman asuinkunnan oloista ja palveluiden kehityksestä ovat Kunnallisalan kehittämissäätiön mukaan selvästi synkentyneet vuodesta 2017 lähtien.
Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Verian marras- ja joulukuun vaihteessa. Haastatteluja tehtiin noin tuhat. Tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.