Aiempaa useampi autoilija sai viime vuonna tuulilasiinsa pysäköintivirhemaksun Kokkolassa.
Eniten virhemaksuja kertyy ydinkeskustasta, kampusalueelta ja sairaalan tienoilta.
Keskittymiä on myös Koivuhaassa ja alueilla, joissa pysäköidään usein pelastustielle.
– Esimerkiksi Pikiruukissa on pari yksityistä kerrostaloa, joiden pelastustie on turhan tiheässä pysäköintitarkoituksessa. Samoin Meritullinaukiolla messualueen keskustassa pelastusteille pysäköidään yllättävän paljon, sanoo Parpala.
Virhemaksuja kirjoitettiin runsaat 8 700, yli 2 200 enemmän kuin edellisvuonna.
Kirjallisia huomautuksia annettiin yli tuhat edellisvuotista enemmän.
Järjestelmiä on kehitetty, ja seuranta on aiempaa helpompaa. Valvontaa voi siis kohdentaa sinne, missä pysäköintivirheitä tehdään eniten.
– Järjestelmä näyttää, onko esimerkiksi annettu aikaisemmin jo kirjallista huomautusta samanlaisesta virheestä samalla alueella. Näin toistuvista virheistäkin on päästy paremmin kärryille, ja siitä sitten tulee virhemaksu, sanoo johtava pysäköinnintarkastaja Päivi Parpala.
Huomautusten avulla pystyy esimerkiksi seuraamaan, missä tietyt autoilijat vaikkapa pyrkivät usein venyttämään parkkiaikaansa.
Keskusta-alueella kadunvarsipaikkoja on rajoitetusti, ja siksikin on Parpalan mielestä oikein ja reilua, että niitä ei yritetä vallata pysäköintikiekkoa kääntämällä esimerkiksi koko työpäivän ajaksi.
– Huomautuksen tarkoitus on aina, että siitä otetaan opiksi eikä virhettä toisteta.
Suurin osa virhemaksuista johtuu parkkikiekkovirheistä, mutta myös esimerkiksi suojateille ja pelastusteille parkkeerataan. Pahimmillaan sama auto on ollut pysäköitynä yhtä aikaa neljällä tavalla väärin.
– Soisin, että kukaan ei pysäköisi suojateille, pyöräteille, jalkakäytäville, risteyksiin ja pelastusteille. Odotellaan semmoista päivää, sanoo Parpala.