Kannonkosken kunnanhallitus joutuu vuoden ensimmäisessä kokouksessaan ensi maanantaina päättämään kunnanjohtajahausta.
Melko tarkalleen kolme vuotta Kannonkoskea johtanut Markku Rautiainen valittiin joulun alla Petäjäveden kunnanjohtajaksi. Rautiainen arvelee, että voisi aloittaa uudessa työssään maaliskuussa.
Kannonkosken kunnanhallituksen puheenjohtaja Kirsi Saari (kesk.) sanoo, että kunta pistää johtajan paikan auki mahdollisimman pian. Toiveena olisi tehdä valinta jopa ennen Rautiaisen lähtöä.
Kannonkoski etsii Saaren mukaan moniosaajaa. Pienessä kunnassa kunnanjohtajalla on paljon vastuuta.
– Meillä ei ole erikseen hallintojohtajaa eikä talousjohtajaa, eli pitää olla ymmärrystä ja osaamista, Saari toteaa.
Rautiainen sanoo, että hänellä ei ole kiirettä jättää nykyistä työtään tai jäädä esimerkiksi lomalle ennen Petäjävedelle siirtymistä. Parhaassa tapauksessa hän ehtisi siis perehdyttää seuraajaansa.
Kannonkoski ei jää kuitenkin vaille johtajaa, vaikka Rautiaisen seuraajan valinta venähtäisi pitempäänkin.
Saari uskoo, että tarvittaessa tehtävää voi hoitaa esimerkiksi kunnan sivistysjohtaja Vesa Vilkko, joka on toiminut väliaikaisena kunnanjohtajana aiemminkin.