Nika Prevc nousi maailmancupin kärkeen, Minja Korhonen vastasi parhaasta suomalaissuorituksesta

Minja Korhonen nousi toisen kierroksen hypyllään kuusi sijaa, kun mäkihypyn naisten maailmancupia hypättiin jälleen Villachissa. Kolme suomalaisnaista pääsi pisteille.

Minja Korhonen yhdistetyssä.
Kuva: Dominik Berchtold/action press/STELLA Pictures

Nika Prevc oli toistamiseen ykkönen Villachissa Itävallassa hypätyssä maailmancupin osakilpailussa, mutta joutui jälleen tiukoille. Slovenialainen hyppäsi 92 ja 89,5 metrin hypyt ja voitti toiseksi tulleen Lisa Ederin vain 0,6 pisteellä. Itävaltalaisen hypyt kantoivat 82 ja 91 metriä.

Voitollaan Prevc nousi maailmancupin kokonaiskilpailussa kärkeen, kun toisena oleva Japanin Nozomi Maruyama epäonnistui molempina päivinä Villachissa.

Suomalaisista parhaiten onnistui Minja Korhonen, joka nousi ensimmäisen kierroksen 26. sijalta toisella kierroksella 20:nneksi. Hänen hyppynsä olivat 84,5 ja 90 metriä. Paremmin yhdistetyn urheilijana tunnettu Korhonen on tällä kaudella ollut parhaimmillaan mäkikisassa 19:s.

– Tänään oli vähän sama kuin eilen, että toinen hyppy oli parempi. Olisin toivonut, että niitä olisi sattunut tälle päivälle kaksi. Silloin se olisi näkynyt myös tulospuolella, Korhonen sanoi Hiihtoliiton ääninauhalla.

– Tästä saa taas lisää itsevarmuutta kohti seuraavia kisoja. Tästä on hyvä lähteä yhdistetyn kisoihin Otepäähän.

Jenny Rautionaho oli kilpailun 21:s ja Sofia Mattila 26:s. Sijoitus oli Mattilalle hänen uransa paras maailmancupissa. Julia Äikiä ja Heta Hirvonen jäivät karsintaan.

Mäkihypyn naisten maailmancup jatkuu tulevana viikonloppuna Slovenian Ljubnossa. Minja Korhonen ja Heta Hirvonen kilpailevat samaan aikaan yhdistetyn maailmancupissa Viron Otepäässä.