Kaukalosta tuttu Emma Nuutinen avaa oven Kiekko-Espoon toimistotiloihin Espoon Matinkylässä. Siviilipuolella Nuutinen työskentelee seuran tyttökiekkoilun lajipäällikkönä.
Nuutinen palasi Pohjois-Amerikasta kuuden vuoden jälkeen Suomeen vuonna 2023. Yliopistokiekon jälkeen avautunut ammattilaisura Yhdysvalloissa loppui äkisti, kun naisten PHF-sarja lopetettiin ja omakin seura Buffalo Beauts lakkasi olemasta. Nyt Nuutinen nauttii olostaan Suomessa.
– Työ on tosi monipuolista ja jokainen työviikko vähän erilainen. On kiva olla arjessa lasten ja nuorten kanssa jäällä ja siistiä nähdä, kun lapset ja nuoret kehittyvät ja saavat tehdä sitä, mistä tykkäävät.
– Varsinkin alkupäässä tyttökiekkokoulussa kaikki ovat tosi innoissaan, kun pääsevät sinne opettelemaan luistelua ja jääkiekon pelaamista. Kyllä on paloa tyttöjen silmissä, Nuutinen kehaisee.
– Varmasti ennakkoluuloja vielä on, mutta eteenpäin on tultu. Jääkiekko nähdään jo tasa-arvoisena harrastuksena eikä aina ajatella, että tytöt menevät taitoluisteluun ja pojat jääkiekkoon. Toki on vielä paljon työtä tehtävänä.
Jääkiekko vie Nuutisen ajan aika tarkkaan ja kuljettaa ympäri Espoota. Työ toimistolla, tyttöjen treenit, omat treenit, pelimatkat... Miten tähän kaikkeen riittää aikaa?
– Kyllähän se arjen rakentaminen on tosi iso palapeli, joka sitten laitetaan kasaan. On viikkoja, kun jäävät omat treenit väliin ja joskus taas jää valmennus väliin. Molempiin suuntiin pitää joustaa, Nuutinen selvittää.
Pisterohmu Auroraliigassa
Nuutinen voitti hallitsevan mestarin Kiekko-Espoon paidassa Auroraliigan pistepörssin viime vuonna ja johtaa sitä tänäkin vuonna suvereenisti. Kiekko-Espoo taas dominoi Auroraliigaa.
– Olen pysynyt terveenä ja saanut pelata rennosti hyvien pelikavereiden kanssa. Etenkin pelit HPK:ta ja HIFK:ta vastaan ovat olleet tosi kovia. Ei sarja ole todellakaan mikään läpihuutojuttu, Nuutinen huomauttaa.
Nuutinen pelasi jääkiekkoa naisten pääsarjassa jo vuonna 2011, joten perspektiiviä hänellä riittää.
– Suomesta on tullut tosi hyviä pelaajia. Ongelma on, että täällä liiga ei pysty tarjoamaan sellaisia resursseja, että he pysyisivät kotimaassa. Lähdetään pääsääntöisesti aina ulkomaille pelaamaan. Mutta hyviä yksilöitä Suomesta tulee.
– Auroraliigan isoin ongelma on, että täällä on tosi isot tasoerot pelaajien ja joukkueiden välillä. Jos tämän ongelman saisi jotenkin ratkottua, niin varmasti pelillinen taso nousisi.
Nuutinen on joskus empinyt uransa jatkamisen suhteen, eikä hän ole vieläkään valmis naulaamaan mitään lopullista kantaa.
– Kyllä tässä mennään ihan kausi kerrallaan. Nyt olen kuitenkin superinnoissani ja minulla on täysi fokus tämän kauden loppuun viemiseen.
Siitä Nuutinen on varma, että kun jääkiekko joskus pelaajana loppuu, kokonaan se ei elämästä milloinkaan jää.
Entä mitä sitten, jos uuden ammattilaissarjan PWHL:n kutsu kuuluu rapakon takaa?
– Kyllähän se on ollut hienoa seurata sitä sarjaa ja miten iso hype siellä tällä hetkellä on. En koskaan sano ei, mutta katsotaan, mihin jääkiekko ja ura vielä vievät.
Milano odottaa
Muutaman vuoden tauon jälkeen Nuutinen on palannut maajoukkueen riveihin ja pisteitä on ropissut mukavasti. Jo aiemmin vyöllä on kolme MM-turnausta ja viimeisimpänä saavutuksena kotikisojen ikimuistoinen MM-hopea vuodelta 2019.
– On ollut tosi siistiä olla taas mukana pitkän tauon jälkeen. Olen tosi ylpeä siitä, että olen päässyt taas pelaamaan ja edustamaan Suomea.
Milanon kisat ovat jo Nuutisen kolmannet olympialaiset. Sotšissa 2014 Suomi oli viides ja Pyeongchangin kisoista vuodelta 2018 oli tuomisina pronssinen mitali.
– Olympialaisissa pelaaminen on jääkiekkoilijana yksi uran kohokohdista. Olen tosi innoissani, ja kun jo vähän tietää, mitä tuleman pitää, niin pystyy ehkä lähtemään vähän rauhallisemmallakin mielellä sinne.
Ennen Suomi oli se kolmanneksi paras maajoukkue Yhdysvaltojen ja Kanadan jälkeen, mutta nyt Ruotsi, Tšekki ja Sveitsikin antavat kovan vastuksen. Nuutisella on mielessään keinoja, joilla Suomi pysyy kyydissä mukana.
– Totta kai meidän kotimaisen liigan kehittäminen on isossa osassa, mutta pistäisin katseen myös vielä tuonne aikaisempaan vaiheeseen. Pitäisi saada tyttöjunnuja lisää harrastamaan, jotta jatkuvuus pysyy, Nuutinen analysoi.
USA:n ja Kanadan parempi haastaminen ei ole Nuutisen mukaan mahdotonta, jos tietyt asiat muistetaan.
– Heitä vastaan pitää olla ainakin puolustuspeli kunnossa ja pitää olla valmis kovaan ja fyysiseen peliin. Sitten pitää tehdä omista paikoista maalit.