Isot työnantajat irtisanovat työntekijöitään Tampereella – selvitimme, miten se vaikuttaa kesätöihin

Irtisanomis­uutisista huolimatta nuorten kesätyötilanne ei ole toivoton. Esimerkiksi harjoitteli­joiden palkkaamisesta on voitu sopia jo yt-neuvotteluissa.

Särkänniemen toimitusjohtajan Mikko Hautasaaren mukaan kesätyöhakemuksia on tullut muutamassa päivässä jo ”aika paljon”. Video: Sanni Isomäki / Yle.

Kannattaako kesätyöpaikasta edes haaveilla, kun kunnat, hyvinvointialueet ja yritykset kertovat toisensa perään irtisanomisista?

Kyllä kannattaa. Kesätyöpaikka voi löytyä jopa sellaiselta työnantajalta, joka on juuri irtisanonut vakituisia työntekijöitään.

Tampereen Särkänniemessä on parhaillaan käynnissä muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa irtisanomisiin. Silti osa elämyspuiston kesätyöpaikoista on jo haettavana.

Toimitusjohtaja Mikko Hautasaaren mukaan hakemuksia on tullut muutamassa päivässä jo ”aika paljon”. Päätöksiä tehdään vasta muutosneuvotteluiden päätyttyä.

Särkänniemi-huppariin pukeutunut Mikko Hautasaari nojaa kaiteeseen Näsinneulan näköalatasanteella ja katsoo ulos ikkunasta.
Toimitusjohtaja Mikko Hautasaaren mukaan muutosneuvottelut saadaan päätökseen todennäköisesti tammikuun aikana. Vasta sen jälkeen tiedetään, kuinka paljon ja mihin työtehtäviin kesätyöntekijöitä voidaan ottaa. Kuva: Sanni Isomäki / Yle

Isoa eroa viime kesään ei ole odotettavissa.

– Viime vuonna palkkasimme 466 kausityöntekijää. Arvioin, että tänä vuonna heitä otetaan 400–500, mutta luku tarkentuu prosessin aikana.

Muutosneuvotteluiden taustalla on raha. Särkänniemen kävijämäärä oli viime vuonna noin 10 prosenttia odotettua pienempi ja operatiivinen tulos noin 1,2 miljoonaa euroa tappiollinen. Kävijäkadon syynä pidetään sateista alkukesää ja sitä seurannutta kovaa hellejaksoa.

Mikko Hautasaaren mukaan Särkänniemi seuraa asiakasmäärien kehitystä todella tiukasti.

– Kyllä me pyrimme kaikkia kustannuksia siihen sopeuttamaan. Jos vettä tulee kovasti, on aivan selvää, ettemme tarvitse yhtä paljon työntekijöitä kuin auringonpaisteella.

Kaupungilla kesätyöntekijöiden määrä vielä auki

Tampereen kaupungin yhteistoimintaneuvottelut päättyivät lokakuussa. Neuvottelut koskivat koko henkilöstöä ja johtivat lopulta 72 ihmisen irtisanomiseen.

Kaupunki on avaamassa kesätyöhaun 14. tammikuuta, mutta ei vielä tiedä, kuinka paljon ja millaisiin tehtäviin kesätyöntekijöitä palkataan.

Viime kesänä kaupunki kertoi verkkosivuillaan tarjoavansa yhteensä noin 200 kesätyö ja -harjoittelupaikkaa monipuolisissa tehtävissä.

Henkilöstöjohtaja Niina Pietikäinen ei lähde arvailemaan, ovatko tulevan kesän luvut toisenlaiset, koska kartoitus on kesken.

Nuori mies istuu ruohonleikkurissa ja leikkaa ruohoa.
Tampereen kaupunki palkkaa myös alaikäisiä 15–17-vuotiaita avustaviin tehtäviin. Pestit ovat nuorille räätälöityjä. Lisäksi kesätyöntekijöitä tarvitaan sijaistamaan vakituisia työntekijöitä, jotta palvelut pelaisivat kesälläkin. Kuvituskuva. Kuva: Malin Valtonen / Yle

Pietikäisen mukaan kaupungin yt-neuvotteluissa osapuolet sopivat, että taloustilanne ja irtisanomiset eivät vaikuta harjoittelijoiden palkkaamiseen, vaan heitä otetaan tarpeen mukaan.

– Haluamme auttaa siinä, ettei kenenkään valmistuminen jää harjoittelusta kiinni. Työllisyystilanne on vaikea. Haluamme kantaa yhteiskuntavastuumme, niin kuin kuntien kuuluu, Pietikäinen sanoo.

Hyvinvointialueen kesätyöpaikkojen määrä voi vähetä sadoilla

Pirkanmaan hyvinvointialueella on käyty viime vuonna useammatkin yhteistoimintaneuvottelut.

Sairaalapalveluiden yt-neuvottelut päättyivät joulukuun alussa. Tuloksena Pirha irtisanoo enintään 140 ihmistä ja 165 työntekijän palvelusuhteen ehdot muuttuvat.

Silti tulevanakin kesänä tarvitaan kesätyöntekijöitä. Kesätyöhaku aukeaa 19. tammikuuta.

Tampereen yliopistollisen sairaalan pääaula, jossa kävelee ihmisiä.
Hyvinvointialueen yt-neuvotteluissa keskusteltiin kesätyörekrytoinnista ja päädyttiin siihen, että ilman kesätyöntekijöitä ei pärjätä. Kuvituskuva TAYSin pääaulasta Tampereelta. Kuva: Sanni Isomäki / Yle

Rekrytointipäällikkö Maria Tammisen mukaan yt-neuvotteluilla on väistämättä vaikutusta kesätyöntekijöiden rekrytointiin.

– Prosessit eivät ole yhtä sujuvia kuin normaalisti, vaan jokainen rekrytointi pitää harkita ja arvioida hyvin tarkasti. Kyllä siitä hidastava elementti tulee.

Tarkkaa kesätyöntekijöiden määrää ei voi vielä sanoa. Tammisen mukaan nyt on kartoitettu noin 1 200 paikkaa, mutta luku saattaa kevään aikana vielä hieman kasvaa.

– Muistelen, että viime vuonna meillä oli haussa 1 600 paikkaa. Eli nyt näyttäisi, että on pikkuisen vähemmän, hän sanoo.

Takaisinottovelvollisuus koskee myös kesäsijaisuuksia

Sekä Särkänniemeä, Tampereen kaupunkia että Pirkanmaan hyvinvointialuetta koskee sama lakisääteinen velvoite eli työnantajan takaisinottovelvollisuus.

Kaikkien kolmen työnantajan on ensin kartoitettava, sopivatko avoimet kesätyöpaikat irtisanotuille työntekijöille, ennen kuin ne voivat palkata uusia kesätyöntekijöitä. Tämä selittää osaltaan, miksi tarkkoja kesätyöntekijöiden määriä ei vielä tiedetä, vaikka hakuajat ovat jo alkamassa.

Takaisinottovelvollisuus on voimassa neljä kuukautta työsuhteen päättymisestä. Jos työsuhde on kestänyt vähintään 12 vuotta, takaisinottoaika on kuusi kuukautta.

– Ensisijaisesti pyrimme tarjoamaan irtisanotuille mahdollisimman pitkiä työsuhteita ennemmin kuin ihan lyhyttä kesätyöpätkää, kertoo Pirhan Maria Tamminen.