Sofia Ruija on tanssija, joka vangitsee katseen. Ruija on myös poikkeuksellisen monilahjakas esiintyjä.
Hän on esiintynyt Tero Saarisen, Ima Iduozen, Hanna Brotheruksen, Jorma Uotisen ja monen muun taidekoreografin teoksissa. Hän on työskennellyt Kansallisbaletissa vierailevana tanssijana, koreografina ja teosharjoituttajana.
Mutta yhtälailla musiikkivideot, livekeikat ja UMK ovat työllistäneet Ruijaa. Ruija on tehnyt artisteille koreografioita ja tanssinut niissä. Muun muassa Isaac Sene, Jenni Vartiainen, Ani ja Antti Tuisku ovat tehneet yhteistyötä Ruijan kanssa.
Ruijan uraa on ollut vauhdittamassa Reija Wäre, Suomen ehkä työllistetyin suurten tapahtumien ja areenoiden koreografi, jonka assistenttina Ruija on toiminut. Wäre on halunnut siirtää osaamistaan seuraavalle sukupolvelle, erityisesti Ruijalle.
Iso ja kaupallinen vai pienen piirin taidejuttu? Näin Ruija perustelee omia valintojaan ja avaa, millainen ihminen hän on lavan ulkopuolella.
Sofia Ruija, sinut voi bongata koreografina tai tanssijana musiikkivideoissa ja tv-ohjelmissa kuten Elämäni biisi, Masked Singer tai UMK. Mitä sellaista tanssi tuo musiikkiesityksiin, mihin musiikki yksin ei riitä?
– Ajattelen, että tanssijat tuovat musiikkivideon visuaalisuuteen yhden lisäkerroksen. Tanssijat voivat olla vastaparina artistille tai vahvistaa artistin tekemistä. Tanssi on lisäpalikka siinä kaikessa, mutta ei mitenkään pakollinen.
Kun minua pyydetään tekemään koreografia, lähden liikkeelle artistin teemasta, biisin rakenteesta ja pituudesta. Mikä on kappaleen ydintunne? Onko siinä kenties tarina, jonka voisi kertoa useammalla tavalla? Paljonko on rahaa ja resursseja?
Olet kotoisin Kuopiosta. Millainen oli lapsuutesi?
– Lapsena olin tosi ujo. Kamalinta olisi ollut joutua esiintymään, tai puhumaan omia ajatuksia. Ilmaisin itseäni parhaiten piirtämällä. Aloin käydä balettitunneilla vasta 12-vuotiaana.
Minulla on juuria sekä Suomessa että Thaimaassa. Koen olevani valkoisen ja ruskean perheen lapsi. Viihdyn parhaiten tilanteissa, joissa on monikulttuurinen kokoonpano.
Ajattelen, että thaimaalaisuus näkyy minussa arjen pienissä asioissa. Pidän tosi tulisesta ruoasta ja haluaisin, että huonekalut olisivat lattian tasolla. Kun kuulen thaimaalaista musiikkia, minulle tulee tosi nostalginen olo.
Mitä muita erityistaitoja tanssin lisäksi sinulla on?
– Olisin voinut valita alakseni myös matematiikan. Peruskoulun kuudennella luokalla olin tehnyt jo koko lukion matematiikan oppimäärän. Tiesin, että luonnontieteistä olisin löytänyt itselleni varman ammatin, mutta tanssista löysin omat tunteeni.
Toinen intohimoni on piirtäminen. Piirsin aiemmin yhtä paljon kuin nykyisin tanssin. Hahmotan tanssin kuvallisesti ja koreografina piirrän aina kuviot paperille.
Sinut poimittiin jo nuorena Kansallisoopperan ja baletin Balettioppilaitokseen Helsinkiin. Et kuitenkaan hakenut balettitanssijaksi. Miksi?
– Kun muutin Helsinkiin, balettikoulu piti minusta huolen, sillä en tuntenut ketään koko kaupungista. Sitten tulivat pandemiavuodet ja jouduin olemaan tosi paljon yksin kotona. Ehdin miettiä, mitä oikeastaan haluan.
Olin jo ehtinyt tehdä monenlaisia tanssijan töitä freelancerina ja tavallaan löysin itseni siltä areenalta. Kun hetki sitten koitti, en mennyt Kansallisbaletin koetanssiin. Baletilla on kuitenkin aina paikka kehossani.
Miten kuvailisit itseäsi tanssijana?
– Olen rakastanut treenaamista, mutta vasta aikuisena löysin esiintymisen ilon. Koen, että minun täytyy tehdä montaa eri lajia. Sillä tavalla saan aivot kivaan asentoon!
Teen töitä myös urheilijoiden, näyttelijöiden ja voimistelijoiden kanssa. Kun tein koreografiaa tankotanssin maailmanmestari Oona Kivelälle vuonna 2023, olin niin nörtti, että luin 250-sivuisen sääntökirjan, opettelin ulkoa kaikki liikkeet ja selvitin, minkä verran niistä saa pisteitä.
Osaan myös kieltäytyä tarjotusta keikasta, jos koen, että joku toinen olisi siinä parempi.
Olet tehnyt videoita UMK:n kilpailijoille sekä osallistunut Euroviisujen loppukilpailuihin vuonna 2024 Albanian artistin Besan tanssiryhmässä. Miltä Euroviisut näyttävät tanssijan näkökulmasta?
– Euroviisut oli silmiä avaava tilaisuus. Tavallaan se on sitä samaa kameratyöskentelyä kuin mikä muu keikka tahansa, paitsi että jos mokaa, sen näkee valtava määrä ihmisiä!
Euroviisujen mittakaava on niin iso, että siinä kadottaa yleisösuhteen ja esiintyy vain kameroille.
Erityistä oli se, että kaikki asiat kellotettiin minuutilleen. Esimerkiksi matkalla, jonka kävelin lavalle, meidät pysäytettiin monta kertaa. Piti seistä tietyssä paikassa, tietyssä asennossa tietty sekuntimäärä, kun toiset ihmiset suorittivat omia tehtäviään. Minua tällainen logistiikan seuraaminen inspiroi!
Onko sinua arvosteltu siitä, että taidetanssin lisäksi teet myös kaupallisia töitä?
– Ehdottomasti ja jatkuvasti. Minulle on sanottu, että jos keskittyy moneen asiaan samaan aikaan, ei opi mitään kunnolla. Ajattelen, että oppiminen ei ole suoraviivaista. Teen asioita sykleissä ja välillä pidän taukoja. Jos on monia inspiraation kohteita, niin miksi tehdä vain yhtä?
Kaupallista tanssia moititaan pinnalliseksi. Itse en ajattele niin. Taidetta ja viihdettä tehdään eri yleisöille ja molempia tarvitaan. Teen töitä siellä, missä se on kiinnostavinta ja missä sitä on tarjolla.
Sinut on helppo tunnistaa, häiritseekö se?
– Ei. Minulla on alopecia, joka alkoi 15-vuotiaana kun hiukset vaan tippuivat päästä. Säikähdin silloin kuoliaaksi, että olenko jotenkin sairas, voinko enää tanssia. Mutta olen päättänyt olla avoin asian kanssa.
Päätin, että hankin peruukin vasta, kun voin katsoa itseäni peilistä ilman hiuksia murehtimatta, mitä olen menettänyt.