Janakkalan kunta on käynnistämässä henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut. Ne koskisivat noin 300 työntekijää. Työvoiman vähennystarve on 10–15 henkilötyövuotta.
Ensi vuonna henkilöstökuluissa on arvioitu säästettävän vähintään 200 000 euroa ja vuonna 2027 jo noin miljoona euroa. Kunnanhallitus päättää neuvotteluiden käynnistämisestä ensi maanantaina osana laajempaa talouden tasapainottamisohjelmaa.
Syynä yhteistoimintaneuvotteluihin ovat taloudelliset ja tuotannolliset syyt.
– Vuosi 2026 lähtee liikkeelle isoilla asioilla. Kunnanhallituksen esityslistalla on useita päätösasioita, joilla karsitaan menoja ja haetaan uusia tuloja, toteaa kunnanjohtaja Riikka Moilanen tiedotteessa.
Yt-neuvottelut koskevat konsernipalvelujen, hyvinvoinnin toimialan, sivistystoimen varhaiskasvatuksen tulosalueen, teknisen toimen sekä Janakkalan Veden henkilöstöä.
Henkilöstösäästöjen lisäksi kunnanhallitukselle esitetään laajaa talouden tasapainottamisohjelmaa. Ohjelmalla haetaan jo vuonna 2026 noin 0,5–1,0 miljoonan euron säästöjä.
Leikkauslistalle ehdotetaan uimahallia, kirjastoautoa ja kyläkouluja
Tasapainotusohjelmaan ehdotetaan säästöjä toimialoittain. Sivistystoimessa säästöjä voisi tulla iltapäivätoiminnasta, avoimesta varhaiskasvatuksesta ja vapaasta sivistystyöstä. Lisäksi ehdotetaan 2–4 koulun lakkauttamista ja leikkauksia tuntikehykseen.
Hyvinvoinnin toimialalla harkittavaksi tulisivat kirjastoauton lakkautus, kirjastojen yhdistäminen sekä Tervakosken uimahallin sulkeminen. Tekninen toimi puolestaan voisi säästää yksityisteiden avustuksissa, liikuntapaikkojen hoidossa ja asiantuntijapalveluiden hankinnassa.
Henkilöstöetuuksien karsiminen ja koulutusmäärärahojen leikkaaminen ovat myös esillä säästökeinoina.
Samalla kun kunta hakee säästöjä, se pyrkii vahvistamaan elinvoimaa uudistamalla yrityspalveluitaan.
Kunnanjohtaja Riikka Moilanen esittää yrityspalveluiden kokoamista Janakkalan yrityskehitys Oy:n vetovastuulle. Uudistuksella tavoitellaan kuntaan uusia yrityksiä ja työpaikkoja.
Kunnanhallitus päättää talouden tasapainottamisohjelman kokonaisuudesta ensi maanantaina. Yksittäisistä säästötoimenpiteistä päätetään erikseen.