Kuopion SM-hiihdot 9.–11.1. sekä Milano-Cortinan talviolympialaiset 6.–22. helmikuuta Ylen kanavilla.
Kun Milano-Cortinan talviolympialaisten alkuun on aikaa alle kuukausi, Suomen miesten hiihtomaajoukkueen urheilijavalinnat ovat edelleen kiehtovasti solmussa.
Tilannetta hankaloittaa entisestään hiihdon ylipäätään vaikeaselkoinen valintasysteemi, jossa kukin maa voi saada enimmillään 16 hiihtäjää olympialaisiin. Maksimissaan kahdeksan naista ja kahdeksan miestä.
Toistaiseksi vain Norjalla ja Ruotsilla on täydet 8+8 paikkaa. Suomen naisilla on kahdeksan paikkaa, miehillä seitsemän, mutta miehillekin voi aueta vielä kahdeksas paikka, jos pienet hiihtomaat eivät täytä kiintiöitään.
Maiden pitää ilmoittaa 20. tammikuuta, käyttävätkö ne saamansa kiintiöpaikat. Tämän jälkeen paikkoja voi vapautua uudelleenlaskennassa. Mikäli paikkoja vapautuu, Suomi on jonossa toisena, Ranskan jälkeen.
Suomen joukkue saa luultavasti vasta 21. tammikuuta tietoonsa kahdeksannen miesten olympiapaikan kohtalon. Suomen olympiakomitea julkaisee viimeiset olympiavalintansa 23. tammikuuta.
Se, ettei Suomi tiedä vielä edes olympiapaikkojensa määrää, vaikeuttaa merkittävästi Suomen päävalmentajan Teemu Pasasen ennestäänkin kimurantteja valintapohdintoja.
– Kahdeksas paikka helpottaisi, jotta saataisiin joka matkalle miehitys. Seitsemällä jää vähän vajaaksi, että emme saa joka matkalle täyttä, mahdollisimman hyvää miehitystä.
Valintapäätösten vaikeudesta kertoo esimerkiksi se, miten Ylen asiantuntijoiden linjaukset Tour de Skin päätteeksi erosivat.
Aiemmin miehistä olympialaisiin on jo valittu Iivo Niskanen, Lauri Vuorinen ja Arsi Ruuskanen.
Asiantuntija Ville Nousiainen ottaisi mukaan Joni Mäen, Niko Anttolan, Perttu Hyvärisen ja Ristomatti Hakolan. Jos Suomelle aukeaa kahdeksas paikka, Nousiainen nostaisi mukaan Petteri Koiviston.
Aino-Kaisa Saarinen ottaisi Mäen, Anttolan, Hyvärisen ja Niilo Moilasen, jolloin kahdeksatta paikkaa kyttäisi Hakola.
Naisissa tilanne on paljon selkeämpi ja olympiapaikkoja Suomella kahdeksan. Aino-Kaisa Saarinen listasi jo valittujen Kerttu Niskasen, Krista Pärmäkosken, Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon seuraksi Vilma Ryytyn, Vilma Nissisen, Jasmin Kähärän ja Amanda Saaren.
SM-kisoissa ei ratkota paikkoja
Nyt viikonloppuna maailmancup on tauolla, mutta Kuopiossa jaetaan kauden ensimmäiset SM-mitalit – mikäli pakkanen ei estä kilpailua.
Tour de Skin loppuun hiihtäneitä ei SM-kisoissa nähdä, mutta miehistä lähtölistoille ovat ilmoittautuneet muun muassa Tourin keskeyttäneet Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen ja Lauri Vuorinen sekä Arsi Ruuskanen, joka ei kisannut Tourilla.
Pasanen on skeptinen, voidaanko SM-kisoja pakkasen takia ainakaan perjantaina ja lauantaina hiihtää, mutta olympiapaikkapeliin ne eivät missään tapauksessa ratkaisua tuo.
– Kansainväliset kisat ovat ne tarkkailut, joiden perusteella olympialaisiin valitaan.
Iivo Niskanen on SM-kisojen listoilla varmasti senkin takia, että edustaa järjestäjäseuraa Kuopion Hiihtoseuraa. Pasanen kuitenkin muistuttaa, että Niskaselta on jäänyt kisoja väliin joulukuun sairastelun takia.
– Iivon pitää saada kisoja. Hän sai Tourilla neljä kisaa, mutta on aika vähän kisannut tällä kaudella. Muutama kisa pitää saada ennen olympialaisia, jotta saa kuntoa eteenpäin. Vähän minua kyllä huolestuttaa tuo kylmä ilma, Pasanen pohtii.
Maailmancupia kisataan ennen lopullisia olympiavalintoja vielä Oberhofissa 17.–18. tammikuuta, mutta vapaan sprintti ja 10 kilometriä perinteistä eivät ole olympiamatkoja. Oberhofissa on kuitenkin vielä mahdollisuus ratkoa olympiapaikkoja.
– Käytännössä olympialaisissa hiihdettäville matkoille on näytöt hiihdetty. Mutta vaikka Oberhofissa ei olympiamatkoja ole, siellä nähdään vielä viimeistä kansainvälistä kuntotasoa.
Olympiakiintiöt eivät maistu
Hiihdon olympiakarsintasysteemi on herättänyt kovaa kritiikkiä etenkin Pohjoismaissa.
Sekä miehille että naisille on kaikkiaan 144 quota- eli kiintiöpaikkaa, jotka jaetaan niin kutsutun olympiarankingin mukaisesti. Siihen kerättiin viime kaudella pisteitä maailmancupista, Trondheimin MM-kisoista ja nuorten MM-kisoista.
Pasanen on kertonut jo aiemmin, ettei voi ymmärtää kiintiöjärjestelmää, joka oli käytössä ensimmäisen kerran 2022 Pekingin olympiakisoissa.
Yksittäisellä olympiamatkalla saa hiihtää vain neljä urheilijaa per maa, mutta tiukan olympiakiintiön takia maajoukkueet eivät voi nimetä olympialaisiin riittävästi hiihtäjiä, jotta saisivat jokaiselle matkalle parhaan mahdollisen ryhmän.
MM-kisoissa maakiintiöt ovat isompia. Pasasen mielestä olympialaisten osanotto-oikeutta pitäisi muuttaa.
– Norjalla ja Ruotsillakin oli miehissä vain seitsemän paikkaa, mutta joulukuussa Davosin maailmancupin jälkeen osa maista jo ilmoitti, etteivät ota paikkojaan vastaan, jolloin Norja sai ensimmäisenä ja Ruotsi toisena kahdeksannen paikan.
– Ylipäätään olen sitä mieltä, ettei tällainen quota-systeemi ole hyvä. Maiden, joilla riittää hyviä hiihtäjiä, pitäisi saada heidät myös kisoihin. Esimerkiksi Norjalla jää potentiaalisia mitalisteja, jopa kultamitalisteja ulos.
Milanon ja Cortinan talviolympialaiset nähdään ja kuullaan Ylen kanavilla 6.–22. helmikuuta 2026.