Tällainen rata on haastava Suomen pujottelu­komeetalle – Eduard Hallberg kertoo, mistä hän tietää laittaa kaasun pohjaan

Sekä pujotteluradan laskeminen että sen merkkaaminen ovat taito­lajeja. Eduard Hallberg ja Janne Haarala kertovat, miksi radan­merkkaus on keskeinen osa pujottelua.

Eduard Hallberg kertoo videolla, minkälainen paikka Sveitsin Adelbodenin rinne on pujottelijalle. Hallberg kilpailee rinteessä sunnuntaina.
  • Elina Sipinen

Pujottelu on alppihiihdon lajeista teknisin ja nopeatempoisin, mutta samalla herkin. Television hidastuskuvissa nähdään usein, kuinka pienikin virhe laskussa voi johtaa sekunnin sadasosissa ulosajoon.

Toisaalta pujottelu vaatii aggressiivisuutta ja riskinottoa, ja nopeakin lasku saattaa sisältää virheitä. Jos ne eivät syö liikaa vauhtia, laskija saattaa läväyttää vihreän valon tulostauluun maaliin kurottaessaan.

Tämä nähtiin muun muassa Levin maailmancupkisassa, kun Eduard Hallberg meni toisella kierroksella kärkeen, vaikka oli tehnyt ison virheen radan alkuosassa. Yleisö pidätteli henkeään jännittävän laskun aikana.

Pujottelussa radanmerkkaus on keskeinen osa lajia. Radanmerkkauksella tarkoitetaan sitä, kuinka siniset ja punaiset portit on aseteltu rinteeseen. Kuten laskujakin, ratoja on pujottelussa kaksi, ja ne ovat eri valmentajien merkkaamat.

Eduard Hallberg aloitti kauden loistavasti ja oli Levin maailmancupin pujottelukisassa marraskuussa kolmas.

Levillä radanmerkkaus oli Hallbergille mieleen, koska hän pääsi käyttämään omia vahvuuksiaan. Historiallinen 3. sija maailmancupkisassa ja debyytti palkintokorokkeella olivat seurausta rohkeasta laskemisesta hänelle sopivalla radalla.

– Olen aika hyvä kääntämään suksea. Jos radassa on kääntöä, mutta kuitenkin vauhtia, se sopii minulle. Esimerkiksi Levillä oli paljon kääntöä ja pidempi portinväli, Hallberg kertoo.

Lyhyemmällä portinvälillä merkatut radat ovat puolestaan haastavampia Hallbergille. Hän kertoo, että hänellä on muihin laskijoihin verrattuna pidempi paine suksella, joten tiukasti merkatulla radalla siitä on vaikeampi päästää irti käännöksissä.

Esimerkiksi viime talvena Kranjska Goran pujottelussa Sloveniassa juuri tiukka radanmerkkaus aiheutti vaikeuksia Hallbergille, ja kisa päättyi keskeytykseen.

Tärkeää päästä hyvään rytmiin

Pujottelussa jo ensimmäiset portit ja käännökset antavat laskijalle informaatiota radasta ja sen pinnasta. Jos laskija pääsee alusta asti hyvään rytmiin, hän todennäköisesti uskaltaa painaa pedaalin pohjaan laskunsa aikana.

– Tunnen heti jo ensimmäisellä portilla, miten suksi reagoi ja onko pitoa. Jos on hyvä fiilis, voi lähteä painamaan kaasua, Hallberg kertoo.

Radan alut eivät ole olleet Hallbergin vahvuuksia ja hän myöntää, että rytmiin pääseminen nopeasti on ollut välillä haastavaa. Kun suksi on alkanut kulkea, hän on laskenut ennakkoluulottomasti. 194-senttisen sipoolaisen lasku muistuttaa parhaimmillaan tanssia.

Suomen pujottelukomeetta ylsi uransa parhaaseen maailmancupsijoitukseen keskiviikkona Italiassa Madonna di Campigliossa, kun hän laski iltakisassa toiseksi. Hän hallitsi kinkkiset radanmerkkaukset vakuuttavasti, vaikka pieniä virheitä mahtui kumpaankin laskuun.

Hallberg on ollut poikkeuksetta maailmancupin nopeimpia laskijoita ratojen viimeisillä sektoreilla ja varsinkin, jos pujottelurinne loivenee ennen maalia. Hän on hyvä tuomaan vauhtia jyrkältä tasaisemmalle, mikä on tärkeä taito alppihiihdossa. Hitaammat vauhdit kun kertaantuvat loivalla.

– Minulla on taktista silmää sen suhteen, missä kohdassa pitää alkaa laittaa lisää kaasua. Loivalla on tärkeää pitää se vauhti, Hallberg perustelee.

Eduard Hallberg ja Suomen joukkue juhlivat.
Eduard Hallberg ja Suomen joukkue juhlivat keskiviikkona, kun suomalainen oli pujottelussa toinen Italiassa Madonna di Campigliossa. Kuva: Pierre Teyssot / AFP

Täydellinen pujottelulasku lienee jokaisen alppihiihtäjän toivelistalla. Hallberg kertoo, että treeneissä hänellä on joskus ollut tunne, että lasku hipoo täydellisyyttä ja tämän kovempaa hän ei pääse.

– Sitten olen lähtenyt takaisin starttiin ja laskenut vielä kovempaa. Ja sitten taas kovempaa. Se on henkisesti tiukka tilanne, kun ensimmäinen runi (lasku) on jo hyvä ja pitäisi vielä vetää seitsemän runia. Että miten saan rakennettua niihin vielä lisää, hän pohtii.

Maailmancupin kalenterissa on vielä neljä pujottelukisaa ennen Milano-Cortinan olympialaisia.

Seuraavan kerran Hallberg on pujottelussa starttiviiksellä sunnuntaina Adelbodenissa Sveitsissä.

Hyvä radanmerkkaus on taitolaji

Janne Haarala valmentaa alppirinteiden ykkösnimeä Mikaela Shiffriniä.
Janne Haarala valmentaa maailman ykköspujottelijaa, yhdysvaltalaista Mikaela Shiffriniä. Kuva: Kimmo Brandt / Compic / All Over Press

Janne Haarala on kokenut radanmerkkaaja. Hän on merkannut naisten maailmancupissa useita kymmeniä pujotteluratoja, joista viimeisimmän marraskuussa Itävallan Gurglissa. Haarala toimii toista kautta maailman ykköspujottelijan Mikaela Shiffrinin valmentajana.

Haaralalla on selkeä visio siitä, mitä asioita radanmerkkauksessa pitää ottaa huomioon. Ensiksi pitää huomioida rinteen profiili eli minkälaiseen rinteeseen rata merkataan, hän kertoo. Myös rinteen pinta eli esimerkiksi se, onko se jäädytetty, vaikuttaa radan merkkaamiseen.

– Radassa tulee olla hyvä flow, mutta samalla sen pitää olla tarpeeksi haastava, koska on kyse kuitenkin maailman parhaista alppihiihtäjistä, hän kuvailee.

Millainen sitten on onnistunut pujotteluradan merkkaus?

– Se on erittäin hyvä ja vaikea kysymys. Erilaisia rinteitä ja pintoja on niin paljon, että mikä sitten on milloinkin hyvä... Silloin, kun radassa on hyvä rytmi ja se näyttää tv:ssä hyvältä, voidaan varmaan puhua onnistuneesta radanmerkkauksesta, Haarala puntaroi.

Hyvä laskija menestyy kaikilla radoilla

Shiffrin.
Mikaela Shiffrin otti sadannen maailmancupin voittonsa valmentajansa Janne Haaralan merkkaamalla radalla viime vuonna. Kuva: Getty Images

Janne Haaralan mielestä nykypujottelijan on hallittava kaikenlaiset radat.

– Tämä on taitolaji. Väitän, että olipa sitten pitkä tai lyhyt portinväli, kääntävä tai suora rata, kaikki pitää hanskata. Ei urheilijoita voi liian helpolla päästää.

Tv-selostuksissa usein mainitaan, minkä maajoukkueen valmentaja on merkannut radan. Haaralan mukaan ei ole salaisuus, että urheilija hyötyy oman valmentajansa merkkaamasta radasta.

– Radanmerkkauksessa voidaan tehdä tiettyjä jippoja ja juttuja. Treeneissä voidaan harjoitella etukäteen jotain tiettyä kombinaatiota, ja jos se on erikoinen, kyllä urheilija hyötyy siitä, Haarala paljastaa.

Hänen suojattinsa Mikaela Shiffrin ottikin historiallisen sadannen maailmancupvoittonsa juuri Haaralan merkkaamalla radalla Italiassa Sestrieressä helmikuussa 2025.

Haarala uskoo tehneensä hyvää työtä radanmerkkaajana: epäonnistumisia ei ole tapahtunut ja hän on ollut tyytyväinen tekemiinsä ratoihin. Yksi unelma hänellä on ratojen merkkaamisen suhteen.

– Jos minä joskus saan Levin maailmancupissa merkata, lopetan valmentamisen, Haarala naureskelee.

Voit seurata suorana alppihiihdon maailmancupin miesten pujottelua Adelbodenissa sunnuntaina kello 11.25 alkaen Yle-sovelluksessa, TV2:ssa ja Yle Areenassa.