Omistaja ei ole kunnostanut arvokiinteistöjä Turun keskustassa – nyt kaupunki pohtii niiden pakkoremonttia

Turku on yrittänyt uhkasakoilla ja muilla toimenpiteillä saada omistajaa korjaamaan suojellut kiinteistöt vuosien ajan, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Toimittaja Johanna Lehtola kertoo videolla Turun kaupungin ja Kaskenkatu 3:n omistajan vuosia jatkuneen kiistan tuoreimmista käänteistä. Video: Arash Matin / Yle, Jouni Koutonen / Yle

Turun virkakoneisto valmistelee niin sanottuun pakkoremonttiin ryhtymistä suojellussa Kaskenkatu 3:n kiinteistössä kaupungin keskustassa.

Aivan Turun keskustassa sijaitseva kiinteistö on suojeltu rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana, eikä tontilla olevia kahta rakennusta saa purkaa.

Turun valvontajohtaja Leena Salmelainen kertoo Ylelle, että esitys teettämisuhkamenettelystä on tarkoitus tuoda poliittisille päättäjille viimeistään maaliskuussa.

Teettämisuhka tarkoittaa, että jos rapistuneen kiinteistön omistaja ei ala itse kunnostaa rakennusta, rakennusvalvonta määrää kaupungin tekemään määrätyt korjaukset omistajan laskuun.

– On tavallaan poliittinen päätös, ottaako kaupunki riskin, että kustannukset jäävät kaupungille maksettavaksi kaikesta huolimatta. Tällaisissa päätöksissä on riski, että kustannuksia ei syystä tai toisesta saada perittyä takaisin kiinteistön omistajalta, sanoo Salmelainen.

Vaaleankeltainen, huonokuntoinen puurakennus lumisessa talvimaisemassa, edustalla parkkeerattuja autoja.
Kaskenkatu 3:n kiinteistöön kuuluu päärakennuksen lisäksi kuvan oikeassa laidassa näkyvä pienempi rakennus. Kuva: Arash Matin / Yle

Turku otti teettämisuhan käyttöön toissa vuonna. Kaupunki on ostanut nyt ulkopuoliselta taholta, Restart Oy:lta, arvion Kaskenkatu 3:n kiinteistöjen korjaamisesta.

Jos Turku päättää teettämisuhkamenettelystä, päätöksestä on mahdollista valittaa. Lisäksi ennen teettämisuhkaa annetaan määräaika omistajalle tehdä korjaukset.

Omistajaa ollut vaikea tavoittaa

Kiinteistön omistus siirtyi viime toukokuussa Kiinteistö Oy Turun Ilmarisenkatu 4–6:lle. Sen ainoa omistaja on kiinteistöyrittäjä Raimo Puolimatka.

Yritys osti kiinteistön huutokaupassa toiselta Puolimatkan omistamalta yhtiöltä, Suomen Talokauppa Oy:ltä, aikaisemmin viime vuonna.

Turun valvontajohtaja Leena Salmelaisen mukaan kaupungilla on ollut vaikeuksia tavoittaa kiinteistön omistaja. Kaupunki muun muassa pyysi selvitystä suunnitelluista korjauksista viime keväänä.

– Kiinteistön omistajalta ei ole saatu asiassa riittävää selvitystä, Salmelainen sanoo.

Raimo Puolimatka vastasi Ylen haastattelupyyntöön sähköpostitse. Hän kertoo, että korjaussuunnitelmasta ei ole tehty vielä aikatauluarviota, koska selvitystyöt aloitettiin valitusten rauettua.

– Valituksen poistuttua aloitimme nykyrakennusten ja suojelun selvitystyöt sekä näiden ohessa organisaatioon tarvittavien asiantuntijoiden etsinnän, Puolimatka kirjoittaa.

Huonokuntoinen puutalo.
Kiinteistöllä oleva toinen puutalo on hyvin huonossa kunnossa. Kuva: Johanna Lehtola / Yle

Keskeytyneitä korjaustöitä ei ole jatkettu

Turun rakennusvalvonta keskeytti viime heinäkuussa kiinteistön korjaustyöt. Kiinteistön omistajan mukaan työt olivat pienimuotoisia. Puolimatka perustelee Ylelle kesän korjaustöitä sillä, että vesipellistä ei aiheutuisi vaaraa kadulla kulkijoille. Ne kuitenkin keskeytettiin, koska rakennus on suojeltu.

Huonokuntoisen rakennus peruskiveä, missä näkyy kevyitä remonttijälkiä.
Omistajan mukaan korjaustyöt olivat pienimuotoisia. Kuva: Johanna Lehtola / Yle

Kaupunki teki tuolloin asiasta myös rikosilmoituksen, joka on siirtynyt syyteharkintaan rakennussuojelurikoksena, kertoo poliisi. Syyteharkintaan siirtymisestä kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Leena Salmelaisen mukaan kiinteistön omistaja on tehnyt töiden keskeyttämisen jälkeen asiasta sähköisen ennakkokyselyn ja saanut ohjeistuksen, mutta rakennuslupaa ei ole haettu.

Yle kysyi myös rakennusluvasta omistaja Raimo Puolimatkalta sähköpostitse, mutta ei saanut vastausta.

Kaupunki on määrännyt Kaskenkatu 3:n omistajalle aiemmin myös juoksevan uhkasakon, jota ei ole koskaan maksettu. Tähän Puolimatka vastasi näin:

– Yleensä olemme pitäneet kiinni kaikista tekemistämme sopimuksista.