Trump: Iran haluaa neuvotella, Yhdysvallat saattaa silti ryhtyä toimiin

Mielenoosoittajat polttavat Ajatolla Ali Khamenein kuvia tukimielenosoituksessa Lontoossa.
Tilanne Iranissa on käynnistänyt tukimielenosoituksia Iranin ulkopuolella. Kuvassa mielenosoittajat polttavat Iranin johtajan Ali Khamenein kuvia Lontoossa. Kuva: Carlos Jasso / AFP
  • STT-AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Iranin johto on ottanut yhteyttä ja kertonut haluavansa neuvotella Yhdysvaltain kanssa.

Trumpin mukaan osapuolten välille järjestetään tapaamista. Hän sanoi, että Yhdysvallat voi kuitenkin ryhtyä toimiin ennen kyseisiä keskusteluja.

Trump sanoi aiemmin, että hän harkitsee mahdollisia sotilaallisia toimia Irania vastaan mielenosoitusten tukahduttamispyrkimysten vuoksi.

Iranissa maan hallinto on pyrkinyt tukahduttamaan noin kaksi viikkoa sitten puhjenneita mielenosoituksia väkivalloin.