Moottoritien vaihtuva nopeusrajoitus pysyy kahdeksassa­kympissä, vaikka on kuskien mielestä normaali talvikeli

Suomessa on vaihtuvat nopeus­rajoitukset valtatiellä 1 Lohjan ja Turun välillä sekä valtatiellä 7 Vaalimaan ja Helsingin välillä. Talvella maksimi on 100 km/h.

Lappeenrantalainen Antti Timonen ei aina ymmärrä, miksei vaihtuva nopeusrajoitus ole vaihtunut kelin mukaan. Video Maija Tuunila ja Mari Siltanen / Yle

Turun ja Kotkan moottoriteillä voi hyvällä talvikelillä periaatteessa ajaa satasta. Liikenneolosuhteiden mukaan muuttuva nopeusrajoitus on kuitenkin viime päivinä pysynyt kahdeksassakympissä esimerkiksi Helsingin ja Vaalimaan välillä, vaikka keli on tuntunut tavalliselta talvikeliltä.

Rakennustyömies Antti Timosen reitti kulkee usein Lappeenrannasta Kotkaan ja osin valtatiellä seitsemän eli Kotkan moottoritiellä. Timonen on huomannut, että välillä nopeusrajoitus ei tunnu vastaavan keliä.

– Se tuntuu erikoiselta, Timonen sanoo.

Kartta, johon on merkitty Valtatie 1 ja 7.
Vaihtuvat nopeusrajoitukset ovat käytössä pitkillä tieosuuksilla. Kuva: Petri Kivimäki / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Nopeusrajoitus ei perustu vain nykyhetkeen

Nopeusrajoitukset päätetään Fintrafficin tieliikennekeskuksessa. Sen tekee vuorossa oleva liikenneoperaattori automaattisen koneälyn tekemän ehdotuksen pohjalta.

Järjestelmä puolestaan tekee ehdotuksen nopeusrajoituksesta maastossa olevien laitteiden havaintojen perusteella. Liikenneoperaattori hyväksyy tai hylkää ehdotuksen.

Nopeusrajoitus perustuu esimerkiksi tien pinnasta tulleisiin havaintoihin kuten liukkauteen, säähavaintoihin kuten lumi- tai vesisateeseen tai sumuun, mutta myös liikennemääriin ja ennusteisiin. Toisaalta nopeusrajoitus vaihdetaan pidemmälle pätkälle kerrallaan, joten yhden kohdan hyvä keli ei vielä riitä.

Tien päällä ei siis välttämättä näy peruste nopeusrajoitukseen.

Somerolainen kuljetusyrittäjä Pertti Mäkäräinen huomiovaatteissa ulkona huoltoaseman pihalla.
Somerolainen kuljetusyrittäjä Pertti Mäkäräinen ajaa usein moottoritietä Kotkan ja pääkaupunkiseudun välillä. Hän on huomannut, että hyvällä ajokelillä joidenkin kuskien ajonopeus nousee herkästi yli kahdeksankympin rajoituksesta huolimatta. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Iso osa noudattaa rajoituksia

Antti Timosen havaintojen perusteella moni noudattaa nopeusrajoitusta. Maanantaina juuri Timosen haastattelun aikaan keskinopeudet olivatkin Fintrafficin seurannan mukaan Kotkan kohdalla 84 sekä 87 kilometriä tunnissa.

Porvoon moottiritie lumipyryssä
Pöllyävä lumi heikentää näkyvyyden nopeasti moottoritiellä. Arkistokuva Porvoosta. Kuva: Jukka Lehto

Osa suhahtaa silti Timosen ohi nopeasti viereisellä kaistalla. Hyvällä ajokelillä nopeusrajoituksessa pysyminen tuottaa Timoselle itselleenkin hankaluuksia.

– Pakkohan se on malttaa, ettei tule ylimääräisiä maksuja, hän toteaa.