Tampereen julkisiin saunoihin odotetaan keväällä kovia ruuhkia.
Syynä on yhden kaupungin suosituimman saunan sulkeutuminen kokonaiseksi vuodeksi. Rauhaniemen kansankylpylän saunarakennukselle aloitetaan huhtikuussa mittava perusparannus.
Esimerkiksi Kaupinojan saunaa pyörittävien Tampereen Talviuimareiden mukaan talviuinnin ja saunomisen kasvanut suosio aiheuttaa jo nyt ruuhkaa kaikilla isoimmilla avantosaunoilla.
– Kaupinojalla meillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia lisätä ison saunan kapasiteettia eli esimerkiksi pidentää aukioloaikoja. Puulämmitteinen kiuas vinkuu jo nyt äärimmillään, kertoo varapuheenjohtaja Taina Rajanti.
Myös kustannukset tulevat vastaan.
– Meillä on jo nyt viikonloppuisin tuplamiehitys, jotta ehdimme sekä palvella asiakkaita että lämmittää saunaa.
Yleiset saunat ovat Tampereella suositumpia kuin missään muualla Suomessa. Tampereella ja sen lähiseudulla on lähes 70 julkista saunaa.
Apukeinoja yritetään keksiä
Rauhaniemen remontin aikana muissa Tampereen saunoissa voikin siis joutua odottamaan.
– Turvallisuuden vuoksi saunaa ei voi päästää liian täyteen, joten ruuhka-aikoina voimme myös joutua laittamaan asiakkaita jonottamaan, Rajanti toteaa.
Yksi ratkaisu ruuhkiin voisi olla reaaliaikainen seuranta asiakasmääristä esimerkiksi nettisivuille.
– Sitä varten tarvittaisiin kuitenkin erilainen kulunvalvonta, joka ei ole meille mahdollista.
Tampereen talviuimareiden puheenjohtaja Esko Jalanto kertoo, että tilanteeseen yritetään löytää myös muita apukeinoja.
Helmikuun aikana Kaupinojalle avataan jurttasauna, joka on auki useamman tunnin iltaisin.
– Se nyt ei kapasiteetiltaan mikään hirveä ole, mutta kyllä siitä varmaan jotain apua on, Jalanto arvioi.
Lisäksi Tampereen talviuimarit selvittää mahdollisuutta remontoida kiinteistön pientä sähkösaunaa julkiseen käyttöön.
Rauhaniemen kansankylpylän saunan hoidosta ja ranta-alueista vastaava Tatu Yhtiöiden Mika Tynkkynen kertoo, että myös Rauhaniemen alueelle on suunnitelmissa väliaikaisen saunatoiminnan pyörittämistä.
Toiminnan suunnittelu on vielä kesken.
– Sen verran voin kertoa, että jos pääsemme lähelle ajateltua mallia, voimme arviolta kompensoida kapasiteettia noin 30 prosentin osalta.
Tiloissa tulisi olemaan saunojen lisäksi pesu- ja pukeutumismahdollisuudet.
Kaupunki ei puutu ruuhkiin
Tampereen talviuimareiden varapuheenjohtaja Taina Rajanti toivoo, ettei Tampereen kaupunki jättäisi ruuhkista koituvaa vastuuta täysin yksittäisten saunojen ylläpitäjien harteille.
– Toivomme, että myös kaupunki etsii keinoja sen väistämättömän ruuhkan purkamiseen, jonka Rauhaniemen sulkeminen tulee aiheuttamaan.
Tampereen kaupungin kiinteistöpäällikkö Virpi Ekholm kertoo, ettei kaupunki erikseen mieti, miten Rauhaniemen remontti vaikuttaa muiden saunojen toimintaan.
– Yleisten saunojen toiminnan järjestäminen ei ole kaupungin palvelua, Ekholm toteaa.
Kaupungin näkökulmasta suojellun rakennuksen perusparannus on kuitenkin kaivattu.
– Pidämme sitä hyvänä asiana, että remontti nyt vihdoin ja viimein saadaan tehtyä. Mutta aivan varmasti se tuo painetta muihin yleisiin saunoihin, joita kaupungin alueella on.
Kaupunki on myös laittanut hakuun Tohlopin ja Härmälän saunojen rakennuspaikat, mutta näiden valmistuminen ajoittuu vasta Rauhaniemen remontin jälkeiseen aikaan.