Etelä-Puolan Bielsku-Białassa viime lauantaina järjestetyssä kansainvälisessä lasten ja nuorten judoturnauksessa syntyi kohu, kun israelilaisen seuran valmentaja hyökkäsi tuomarin kimppuun. Tilanne kärjistyi joukkonujakaksi.
Tapahtuman järjestäjän, Janosik-seuran puheenjohtaja Tomasz Chmielniakin mukaan valmentaja ei hyväksynyt tuomareiden päätöstä ottelussa ja löi tuomaria, minkä seurauksena seura suljettiin kilpailusta.
Myös Bielsku-Białan poliisi vahvisti järjestäjien version: israelilainen valmentaja aloitti fyysisen kontaktin tuomariin, mutta kumpikaan osapuoli ei tehnyt rikosilmoitusta.
Piirisyyttäjä määräsi jälkikäteen tutkinnan tuomariin kohdistuneen lievän ruumiinvamman aiheuttamisesta. Järjestäjä Chmielniak korosti, että judo on reilun pelin laji, jossa aikuisten tulisi näyttää esimerkkiä nuorille.
Puolan yleisradioyhtiöön kuuluvan TVP Katowicen mukaan tuomari poistui tilanteesta revennyt paita päällään ja silmä mustana.
Judovalmentaja Marek Wróbelin mukaan israelilaisvalmentajan käytös ylitti kaikki rajat.
– Minun oli pakko taltuttaa tämä aggressiivinen valmentaja. Olen ollut tatamilla 40 vuotta, enkä ole koskaan kokenut mitään tällaista.
Israel syyttää antisemitismistä – järjestäjät kiistävät
Tapaus herätti voimakasta kritiikkiä Israelin suurlähetystössä ja Combat Antisemitism Movement -järjestössä.
Israelin Puolan suurlähetystö väitti, että Israelin joukkue joutui turnauksessa sanallisen ja fyysisen hyökkäyksen kohteeksi ja kehotti Puolan viranomaisia tutkimaan tapahtuneen sekä varmistamaan israelilaisten urheilijoiden turvallisuuden.
Combat Antisemitism Movementin mukaan jopa 7-vuotiaita israelilaisurheilijoita herjattiin katsomosta huudoin ”Tässä tulevat juutalaiset” ja ”Vapauttakaa Palestiina”, eivätkä järjestäjät suojelleet lapsia vaan hylkäsivät Israelin joukkueen kilpailusta.
Järjestäjät, poliisi ja Puolan judoliitto kiistävät syytökset antisemitismistä. Heidän mukaansa turnauksessa ei hyökätty israelilaisurheilijoita vastaan, vaan kyseessä oli yksittäinen välikohtaus valmentajan ja tuomarin välillä.
Julkisuudessa ei ole esitetty näyttöä siitä, että turnauksessa olisi huudettu antisemitistisiä kommentteja.
Puolan viranomaiset: Ei todisteita antisemitismistä
Järjestäjien mukaan antisemitismisyytöksiä vastaan puhuu myös se, että toinen israelilaisjoukkue kilpaili turnauksessa rauhallisesti loppuun asti ja sen urheilijat vastaanottivat mitalinsa ongelmitta.
Puolan judoliitto ja ulkoministeriö tukevat järjestäjien ja poliisin näkemystä, jonka mukaan kyse oli yksittäisen valmentajan käytöksestä.
– Liitto ei löydä perusteita yhdistää tapausta kansallisiin, uskonnollisiin tai ideologisiin kysymyksiin. Tapaus oli puhtaasti urheilullinen ja koski tietyn edustajan käyttäytymistä, ulkoministeriö kommentoi.
Favén: Valmentajan ylilyönti tatamilla täysin poikkeuksellista
Myös Suomen judoliiton valmennuspäällikkö Otto Favén pitää valmentajan tekoa poikkeuksellisena ja tuomittavana.
– Kyllä tuollaisesta suljetaan kisoista aina pois. En muista ikinä kuulleeni tuommoista. Oli tuomio mikä hyvänsä, ei tuollaista käytöstä voi hyväksyä.
Favén muistuttaa, että jos valmentaja käyttäytyy aggressiivisesti tatamilla, hän rikkoo kaikkia judon periaatteita ja sääntöjä.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun israelilaisnuoria osallistui Bielsku-Białan kilpailuihin.