Taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut alkavat keskiviikkona Pohjois-Englannissa Sheffieldissä. Ylen taitoluisteluselostajan Mika Saarelaisen mukaan Suomen joukkueella on onnistuessaan pitkästä aikaa edellytykset kovaan tulokseen.
Matkaa mitaleille kuitenkin mutkistavat luistelijoiden aiemmat loukkaantumiset sekä lähestyvät olympialaiset.
– Suomella on tosi iskukykyinen joukkue. Mahdollisuus on ihan mihin vain, mutta se vaatii sitä onnistumista, Saarelainen arvioi.
Iso joukkue
Suomen EM-joukkue on tänä vuonna poikkeuksellisen suuri. Jäätanssissa mukana on peräti kolme paria: Juulia Turkkila–Matthias Versluis, Yuka Orihara–Juho Pirinen ja Daniela Ivanitskiy–Matthew Sperry.
Yhdysvalloissa Igor Shpilbandin alaisuudessa harjoittelevat Ivanitskiy ja Sperry ovat ensimmäistä kertaa mukana Euroopan mestaruuskisoissa.
– Viimeksi Suomi on saanut kolme jäätanssiparia EM-jäille joskus 1990-luvulla Susanna Rahkamon ja Petri Kokon vanavedessä, Saarelainen muistelee.
Naisten ja miesten yksinluistelussa Suomea edustavat tuoreet Suomen mestarit, arvokisojen ensikertalaiset Iida Karhunen ja Matias Lindfors.
Saarelainen odottaa mielenkiinnolla nuorten yksinluistelijoiden edesottamuksia aikuisten EM-jäillä.
– Nämä eivät ole enää mitkään kyläkinkerit. Toivottavasti nuoret yllättävät itsensä ja onnistuvat siinä, mitä osaavat. Molemmat ovat taitavia nuoria urheilijoita.
Tavoitteita laidasta laitaan
Suomen mitalitoiveet kohdistuvat Saarelaisen mukaan jäätanssipari Turkkila–Versluisiin sekä mahdollisesti naisten yksinluistelun Iida Karhuseen.
Turkkila ja Versluis pääsivät loukkaantumisista johtuen aloittamaan kilpailukautensa myöhään, mutta parilla on Saarelaisen mukaan vahvat ohjelmat ja kokemusta, joten sijoitus vähintään viiden parhaan joukkoon on todennäköinen.
– Matthias (Versluis) totesi itse kunnon olevan nyt hyvä, joten tauosta huolimatta he lähtevät varmasti hyvillä mielillä mitalinkiilto silmissään kisoihin.
Myös jäätanssin kakkospari Orihara–Pirinen on hyvässä vireessä, vaikka heilläkin on ollut loukkaantumisia.
– He olivat viime vuonna seitsemänsiä, nyt sijoitus voisi realistisesti olla sama tai vähän parempi.
Ivanitskiy–Sperrylle hyvä sijoitus voisi Saarelaisen mukaan olla pääsy mukaan vapaatanssiin, jonne etenee 20 parasta.
Yksinluistelussa Iida Karhusella on EM-debytantiksi erittäin hyvät lähtökohdat. Sijoitukseen vaikuttaa Saarelaisen mukaan oman onnistumisen lisäksi se, miten muut onnistuvat.
– Iidalla on sama repertuaari hyppyjen ja piruettien vaikeudessa kuin kaikilla muillakin sekä kilpailuhermot, joita ei monella ole. Seitsemännestä sijasta ylöspäin ihan kaikki on mahdollista, hän arvioi.
Miesten puolella Matias Lindforsin tavoitteena voisi Saarelaisen mukaan olla pääsy 24 parhaan joukkoon ja vapaaohjelmaan.
– Matiaksella ei vielä ole neloishyppyä. Lahjakkaalle nuorelle miehelle kaiken mennessä nappiin sijoitus voisi olla 15. paikkeilla, Saarelainen arvioi.
Olympialaiset lisäävät panoksia
Lähestyvät olympialaiset tekevät tämän vuoden EM-kisoista erityiset. Monien maiden luistelijoilla on olympiapaikka vielä ansaitsematta, ja näyttöpaineet ovat kovat.
Suomen joukkueesta Iida Karhusella on yhä mahdollisuus lunastaa olympialaisiin naisten yksinluistelun maapaikka.
– Paikasta kisaavat Karhunen ja Olivia Lisko. Taitoluisteluliitto esittää Olympiakomitealle naisedustajaa 20. tammikuuta, Saarelainen kertoo.
Sheffieldissä tiukinta kilpailua Saarelainen odottaa jäätanssissa, jossa esimerkiksi brittiparilla, Lilah Fear ja Lewis Gibson, ovat harteillaan kotikatsomon paineet sekä mitaliodotukset.
– Erot tulevat olemaan todella pieniä ja pienen marginaalin sisällä kolmannesta sijasta ehkä seitsemänteen tai kahdeksanteen sijaan, Saarelainen arvioi.