Rauman telakalla historiallinen tilanne: kaikki neljä Puolustus­voimien sotalaivaa samaan aikaan tuotannossa

Rauman telakalla on tähän mennessä tehty kolme monitomi­korvettia Puolustus­voimille. Neljännen eli viimeisen tuotanto alkoi tänään.

Korvetti Rauman telakalla.
Puolustusvoimien ensimmäinen korvetti on jo vesillä Rauman telakalla. Kuva: Kati M. Rantala / Yle

Puolustusvoimien Laivue 2020 -hankkeen kolmannen monitoimikorvetin köli laskettiin Rauman telakalla tänään keskiviikkona.

Samalla telakalla käynnistettiin neljännen eli viimeisen korvetin tuotanto. Tällä hetkellä siis kaikki neljä monitoimikorvettia ovat työn alla.

– Tämä on merkittävä saavutus projektissa. Aika harvoin kahden laivan osalta samaan aikaan saadaan tällainen major milestone, sanoo Rauma Marine Constructionsin (RMC) toimitusjohtaja Mika Nieminen.

RMC-telakan toimitusjohtaja Mika Nieminen.
RMC:n toimitusjohtaja Mika Nieminen on tyytyväinen. Kuva: Minttu Villanen-Itälinna / Yle

Nieminen viittaa juuri kolmannen laivan kölin laskuun ja neljännen laivan tuotannon aloitukseen steel cutting -seremonialla.

Juhlamielellä on myös Puolustusvoimien prikaatikenraali Juha-Matti Ylitalo.

– Hyvillä mielin ollaan. Kaikkien työhön osallistuneiden kannattaa olla ylpeitä.

Miehiä työmaakypäröissä stanssaamassa terästä.
Tekijöiden nimikirjaimia stanssattiin neljännessä korvetissa käytettävään teräkseen. Kuva: Kati M. Rantala / Yle

Raumalla ollaan pioneereja

Mika Nieminen kuvaa korvettitilannetta jopa poikkeukselliseksi.

– Melko harvoin ollaan tilanteessa, että neljää alusta tehdään tällä tavalla limittäin. Ensimmäinen laiva on jo vesillä ja viimeisessä aloitettu tuotanto.

Prikaatikenraali Ylitalo muistuttaa, että Rauman telakalla ollaan pioneereja monessa asiassa.

– Täällä rakennetaan uniikkia alusluokkaa. Missään ei ole tällaisia laivoja aiemmin tehty.

Puolustusvoimien prikaatinkenraali Juha-Matti Ylitalo.
Puolustusvoimien prikaatikenraali Juha-Matti Ylitalo kiittelee tekijöitä. Kuva: Minttu Villanen-Itälinna / Yle

Korvettien hankinta ja valmistus on ollut vuosien projekti. Valmistelu alkoi jo vuonna 2008 muun muassa markkinaselvityksillä.

Laivue 2020 -hankkeen eli neljän sotakorvetin suunnittelu ei sujunut ongelmitta ja rakentaminen alkoi kaksi vuotta myöhässä.

Varsinaisesti Laivue 2020 -hanke polkaistiin käyntiin vuonna 2015. Tuotanto aloitettiin kaksi vuotta sitten Rauma Marine Constructionsin telakalla.

Korvetit rakennetaan juuri tätä projektia varten tehdyssä suljetussa erityistilassa, joka takaa tarvittavan turvallisuuden.

Juttua korjattu 14.1. kello 16.33: vaihdettu tänään torstaina oikeaan muotoon tänään keskiviikkona.