Perussuomalaisten kansanedustaja Antti Kangas ei aio asettua ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa. Hän kertoo asiasta Facebook-päivityksessään.
Kangas on 39-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja ja maatalousyrittäjä Pohjois-Pohjanmaalta Sievistä.
Hän kertoo, että yrittäjän, maatalousyrittäjän ja kansanedustajan työ on liian raskas yhdistelmä.
– Kohta kolme vuotta elämä on ollut sellaista rallia, ettei kerta kaikkiaan missään kohtaa ole hetkeäkään hengähtää, ympäri vuoden työtä, työtä ja työtä.
Kangas kertoo pohtineensa, mistä haluaa elämässään luopua, ja tulleensa siihen tulokseen, että politiikka saa jäädä.
Hän myös toteaa, ettei kansanedustajan saama palkkio riitä kattamaan niitä kuluja, jotka aiheutuvat työvoiman palkkaamisesta maatilalle hänen itsensä tilalle.
– Maatalous kun ei ole ollut mitään miljoonabisnestä aikoihin, ei useita tuhansia kuukaudessa maksava harrastus vain sovi mukaan.
Kangas kertoo myös, että jatkuvan kuormittumisen vuoksi hänen muistinsa on takkuillut. Kangas oli myös sairauslomalla eduskunnasta työuupumuksen vuoksi.
Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että voi palata mukaan politiikkaan myöhemmin.
Kangas pyrki maataloustuottajien MTK:n puheenjohtajaksi viime marraskuussa, muttei tullut valituksi.
Kankaan Facebook-päivityksestä kertoi ensimmäisenä Maaseudun tulevaisuus.