Järvelän kosteikosta kaavaillaan kolmen kunnan luonnon­suojelualuetta

Kosteikolla elää useita lintulajeja. Lisäksi lähistöllä on luonnon moni­muotoisuuden kannalta merkittäviä metsäisiä elin­ympäristöjä.

Järvelän kosteikko aurinkoisena toukokuuna.
Järvelän kosteikko on maakunnallisesti arvokas linnustoalue. Arkistokuva. Kuva: Johanna Lehtola / Yle

Kaarina, Lieto ja Turku suunnittelevat Littoistenjärven tuntumaan luonnonsuojelualuetta. Kyse olisi vajaan 60 hehtaarin laajuisesta alueesta, jonka keskeisin osa on Järvelän kosteikko.

Littoistenjärven ympäristöön suunniteltu luonnonsuojelualue joutui kuitenkin aikalisälle eilen tiistaina Kaarinassa.

Kaarinan tekninen lautakunta päätti lähettää asian uudelleen valmisteluun.

Lautakunnan mukaan luonnonsuojelualueen lounaiskulman osalta pitää ottaa paremmin huomioon järven ranta-alueen kehittämismahdollisuudet.

Taustalla kuntalaisaloite

Kosteikolla elää useita lintulajeja. Lisäksi ympäristössä on luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä metsäisiä elinympäristöjä.

Hankkeen taustalla on Suomen luonnonsuojeluliiton Kaarinan yhdistyksen tekemä kuntalaisaloite.

Alueella olisi sallittua muun muassa marjastus, sienestys ja olemassa olevien teiden ja polkujen käyttö.

Ladataan lomaketta...