Usean sadan neliön kokoinen kuivurirakennus paloi yöllä Auran keskustassa Varsinais-Suomessa. Hälytys tulipalosta tuli tiistai-iltana kello kymmenen jälkeen.
Palosta annettiin savun vuoksi alueelle vaaratiedote ja ihmisiä kehottiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto. Vaaratiedote purettiin hieman yökahden jälkeen.
Palon sammutustyöt jatkuvat aamuun asti, kertoi pelastuspäällikkö Mika Viljanen Ylelle.
Pelastuslaitoksen mukaan palosta ei ole tämän hetken tietojen aiheutunut henkilövahinkoja.
Liikennehaittaa Turuntielle ja rataliikenteelle
Rakennus sijaitsee aivan Turku-Tampere- junaradan varrella ja palosta levisi ainakin alkuunsa savua radalle päin.
Palon vuoksi radan sähköt katkaistiin varotoimenpiteenä. VR:ltä kerrottiin Ylelle, että tilanne vaikutti yhteen Turkuun matkanneeseen junaan, joka pysähtyi noin 40 kilometrin päähän Turusta. Matkustajille järjestettiin paikalta bussikuljetus Turkuun.
Muita junia rataosuudella ei kulje yön aikana.
VR:n mukaan palo ei vaikuta aamun liikenteeseen. Seuraavan junan on määrä liikennöidä rataosuudella ennen aamuseitsemää.
Pelastuslaitoksen mukaan tulipalo aiheutti lisäksi liikennehaittaa Turuntielle.
Fintrafficin tieliikennekeskus kertoi ennen puoltayötä, että tie 222 on suljettu liikenteeltä Aurassa. Yöllä puoli kolmen aikoihin tieliikennekeskus kertoi tilanteen olevan ohi.
”Pysäyttävä näky”
Palopaikan lähistöllä asuva Tero Toivonen havahtui kotonaan tulipalosta kuuluvaan paukkeeseen noin iltayhdentoista aikaan.
Hän saapui katsomaan tulipaloa turvallisen matkan päästä.
– Liekit nousevat korkealle. Pysäyttävä näky, yli 40 vuotta Aurassa asunut Toivonen kommentoi Ylelle paikan päällä.