– Mulla oli silloin tulta sielussa. Että haistakaa paska, nyt näytetään kaikille!
Heikki ”Hepe” Kuivala muistaa hyvin, miltä Nyrkkitappelu-yhtyeen alkuajat tuntuivat. Bändin nokkamiehellä oli lähes maaninen into päällä.
Kuivalan mukaan hänellä kesti kuitenkin monta vuotta tajuta, että punk voi olla energistä ja riehakasta, ei pelkkää uhoa ja aggressiota.
Nyrkkitappelu perustettiin viitisentoista vuotta sitten Tampereella. Vuonna 2012 oli ensimmäisen EP-levyn vuoro, ja punk-bändeille epätyypilliseen tapaan biisit soivat radiossa. Tyttöjen farkut oli tuon kesän biisi muun muassa Radio Rockissa. Radiosoitto ja ahkera keikkailu alkoivat tuottaa tulosta ja yleisö lämmetä. Keikkajärjestäjät huomasivat, että Nyrkkis vetää salit täyteen.
Lätkäjätkästä skeittaripunkkariksi
Heikki Kuivala sanoo olevansa täysillä heittäytyvää tyyppiä. Ensimmäinen hurahdus tapahtui entisessä kotikaupungissa Parkanossa jo lapsena.
Hurahduksen nimi oli jääkiekko.
Vielä yläasteikäisenä Kuivala pelasi hullun lailla. Kun treenit olivat ohi, hän pyysi valmentajalta lisäharjoituksia. Lätkänpeluu tuntui mahtavalta, mutta yhteyttä muihin pelaajiin ei syntynyt.
Ulkopuolisuuden tunne jäyti.
Kitara oli tarttunut Kuivalan käteen jo 14-vuotiaana ja lukioikäisenä se johdatti hänet oman heimon pariin. Sellainen löytyi vallatusta talosta Tampereella, jossa jengi skeittasi, kuunteli punkkia ja oli pukeutunut kirpparivaatteisiin.
Metamorfoosi lätkäjätkästä skeittipunkkariksi tapahtui puolessa vuodessa.
Kuivala kitaroineen perusti bändejä, mutta elämä tarjosi tyhjäkäyntiä ja suunnan etsimistä. Oli joutenoloa ja raksahommia, hengailua Tampereen Hervannassa. Pitkällisten pyrkimisten jälkeenkään yliopiston ovet eivät avautuneet lukemaan psykologiaa, mutta kylläkin tietojenkäsittelyä. Opinnot sujuivat, mutta soittohommat laahasivat.
Nuorena vuodet kuluivat hitaasti. Hepe Kuivala koki turhautuvansa ja muuttuvansa vähän katkeraksikin.
Hän kävi paljon bändien keikoilla ja näki, ettei suomalaisilla yhtyeillä ollut kovinkaan rohkeita keulamiehiä. Hän tunsi sisimmässään, että se olisi peli, jossa hän pärjäisi paremmin kuin moni muu. Kun Nyrkkitappelu perustettiin turhaumat purkautuivat voimalla.
– Et katsokaa, mitä te ootte missanneet! Mulla oli tosi paljon semmoista pitkään patoutunutta juttua siinä.
Nyrkkitappelusta Hepe Kuivalalle löytyi jälleen heittäytymisen kohde. Mesominen yleisön edessä saa hänessä aikaan melkoisen hormonipurskeen. Keikan jälkeen olo on taivaallinen ja päästä tursuaa uusia ideoita.
– Hesarissa oli juttu, jossa joku neuro-epätyypillinen kaveri sanoi, että hänen pitää pidätellä luovuuttaan kuin pidättelisi pissaa. Minulla on sama, muuten menee överiksi.
Nyrkkitappelu parkkipaikalla
”Älä räplää sun tonnin luuria
Mun mummopyörä on nyt solmussa
Tää ei oo poliisiasia
Tää on nyrkkitappelu parkkipaikalla”
Nyrkkitappelu ei puutu maailmanpolitiikkaan, eikä ahdistu ilmastonmuutoksesta. Bändi ei uhoa hallituksen metkuista eikä Trumpista tai Putinista.
– Kaikillahan on paha olo tämän maailmantilanteen vuoksi. Miksi sitä pitäisi tulla potemaan punk-keikalle? Kuivala kysyy.
Hänen mielestään Nyrkkitappelu tekee taistelulauluja arkeen, käyttöpunkkia. Nyrkkitappelua voi kuunnella, kun menee salille tai kun lähdetään porukalla ryyppäämään. Biisejä voi kuunnella, kun on huono mieli ja sittenkin, kun on hyvä mieli.
Monikäyttöisten biisien alkuoletus on punk-tyyliin ulkopuolisuus. Biisien tehtävä on kuitenkin vakuuttaa, ettei siitä kannata olla surullinen tai masentunut. Kaljapullokin voi olla aina puoliksi täynnä. Tästä se lähtee!
Nyrkkitappelu on Kuivalalle nykyään kokopäivätyö ja laskeutuminen maan pinnalle keikkojen jälkeen on iso osa sitä. Apuna hän käyttää meditaatiota, somen rajoittamista ja liikuntaa.
Kello neljän jälkeen iltapäivällä puhelin menee kiinni ja nelikymppinen kahden lapsen isä siirtyy leikkipuistomoodiin.
– Tylsyyteen totuttelu on mulle todella vaikeaa. Mutta ei auta. Keskityn juttelemaan leikkitraktorin ominaisuuksista.
Keskittymiskyvyn mittaisia biisejä
Kun Hepe Kuivala antaa itselleen luvan, biisejä puskee pintaan jatkuvasti. Pienikin havainto Tampereen Hämeenkatua tallatessa sysää prosessin käyntiin.
Kuivalan mukaan Nyrkkitappelun kappaleet syntyvät samalla metodilla kuin ristisanatehtävät. Valmiiseen ruudukkoon keksitään sopivat sanat. Ja sitten vielä tiivistetään ja tiivistetään. Lopulta jäljellä on vain yksi ajatus.
Kuivalan mukaan kuka tahansa nappaa keikoilla biisien sanat. Hänen mielestään ihmisten keskittymiskyky on nykyään todella rajallinen.
Hienostelu on jätetty pois levyjä miksatessa. Biisit tuutataan alusta loppuun asti menemään yhtä kovaa. Se on vastaisku taiteelliselle dynamiikalle.
Biisien lisäksi Nyrkkitappelu tekee sketsejä Instagram-tililleen. Kuivala kuvaa itseään Kummelin kasvattamaksi. Myös Voionmaan opiston medialinjan video-opit ovat tulleet käyttöön. Kuivala opiskeli siellä lukion jälkeen vuoden päivät.
Käyttöpunkki, letkeät sketsit ja ammattimainen asenne erottavat Nyrkkitappelun monista muista punk-bändeistä. Punk-sekenessä on silti helppo olla, vakuuttaa Kuivala.
– Mutta ei Nyrkkitappelu ole mitään yhtä suurta perhettä kenenkään kanssa, eikä haluakaan olla. Meillä on oma Nyrkkitappelu-maailma, Nyrkkitappelu Oy. Me vedetään kovaa, kovemmin kuin kukaan. Se on se tavoite.
Lue edellinen Kulttuurivieras: Suomalainen esitteli sijoittajille korujaan salaisessa tilaisuudessa Pariisissa