Lieksa sai lähes puoli miljoonaa euroa Kolin reitistöjen kehittämiseen

Uudistukset kohdistuvat kansallis­puiston ulkopuolelle kuten Rintasenvaaran ja Käränkä­lammen alueille.

Pariskunta poseeraa Kolilla.
Retkeilureittien uudistukset kohdistuvat kansallispuiston ulkopuolisille alueille. Kuva: Tanja Perkkiö / Yle

Lieksan kaupunki on saanut merkittävän rahoituksen Kolin alueen reitistöjen kehittämiseen. Pohjois-Karjalan ely-keskus on myöntänyt kaupungille 485 000 euroa kaksivuotiseen hankkeeseen, jonka kokonaisbudjetti on lähes 700 000 euroa.

Tavoitteena on parantaa Kolin alueen matkailuyritysten toimintaedellytyksiä ja tehdä alueesta entistä elämyksellisempi matkailukohde. Lieksan kaupungin toiveena ovat monikäyttöiset reitit patikointiin, pyöräilyyn, hiihtämiseen sekä kelkkailuun.

– Reittien tulee olla hyvässä kunnossa ja helposti löydettävissä ja merkittynä, kertoo Lieksan kaupunginjohtaja Pirre Seppänen.

Reittihanke koostuu kahdesta työpaketista. Ensimmäinen keskittyy fyysisten reittien parantamiseen ja uusien reittien sekä taukopaikkojen rakentamiseen. Toinen työpaketti puolestaan parantaa reittien digitaalista saavutettavuutta kokoamalla ajantasaiset reittitiedot digitaaliselle alustalle kaikkien saataville.

Toimenpiteet kohdistuvat kansallispuiston ulkopuolisille alueille. Kohteina ovat muun muassa Rintasenvaara ja Käränkälampi. Kolin kylälle rakennetaan uusi kotarakennus leikkipuiston yhteyteen. Lisäksi sataman viihtyisyyttä parannetaan ja Loma-Kolin alueelle rakennetaan uusia laavuja.

Reitistöjen kehittäminen hyödyttää myös Kolin alueen asukkaita ja koululaisia parantamalla heidän virkistys-, liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksiaan.

Hankkeen käynnistämiseksi Lieksan kaupunki rekrytoi tammikuun aikana projektipäällikön, joka toimii samalla hankkeen digitaalisuuden toimenpiteiden asiantuntijana. Lisäksi hankkeeseen palkataan projekti-insinööri tai olosuhdeasiantuntija.

Tuki on myönnetty maaseudun toimintaympäristön kehittämiseen vuosille 2026–2027.

Kolin alue on yksi Suomen tunnetuimmista luontomatkailukohteista ja kansallismaisemista. Alueen kehittäminen on Lieksan kaupungille strategisesti tärkeää. Reitistöjen parantaminen tukee Kolin alueen matkailun ympärivuotisuutta ja kestävää kehittämistä.