Satakunnan käräjäoikeus on antanut tuomion porilaispariskunnalle kahdesta pahoinpitelystä ja kahdesta törkeästä vapaudenriistosta.
Molempien tuomio on kolme kuukautta ehdotonta vankeutta. Teot on tuomiolauselman mukaan tehty alentuneesti syyntakeisina.
Kyseessä on käräjäoikeuden papereiden mukaan sama pariskunta, joka vuonna 2022 tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin törkeistä lapsenraiskauksista.
Pariskunnan 33-vuotias mies sai tuolloin 11 vuoden ja kolmen kuukauden, 29-vuotias nainen yhdeksän ja puolen vuoden vankeustuomion. Molemmat tuomittiin alentuneesti syyntakeisina myös tuolloin.
Nyt tuomio annettiin rikoksista, jotka oikeuden mukaan olisi teknisesti voitu käsitellä samaan aikaan aiempien rikoksien yhteydessä. Kyseessä ovat siis jälleen lapsiin kohdistuneet rikokset. Rikokset ovat kohdistuneet kahteen hyvin nuoreen lapseen, ja ne on tehty aikavälillä 2017–2021.
Pahoinpitelyt ovat oikeuden mukaan liittyneet samaan pitkäkestoiseen kaltoinkohteluun ja ilmenneet erityisesti asianomistajien terveyttä vahingoittavana ja kipua aiheuttavana eristämisenä sekä muina laiminlyönteinä.
Yle ei kerro tuomittujen nimiä uhreina olleiden lasten suojelemiseksi.