Merinen kommentoi häirintää eduskunnassa – korostaa luottamusta hänelle uskoutuneiden ihmisten välillä

Kansanedustaja Ville Merisen (sd.) mukaan häirinnän esiintuominen voi vaikuttaa urakehitykseen politiikassa.

Ville Merinen puhuu eduskunnassa.
”Ydinidentiteettini on psykoterapeutti, ja siihen sisältyy luottamuksen säilytys kaikissa olosuhteissa. Olen sen luvannut näille ihmisille”, Merinen sanoo videolla. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

SDP:n kansanedustaja Ville Merinen on kommentoinut viime päivien häirintäuutisointia omalla Instagram-tilillään.

Ylen tuoreessa dokumenttisarjassa Vallan algoritmi Merinen väitti, että kansan­edustajien avustajia häirittäisiin ja ahdisteltaisiin eduskunnassa. Sarjassa Merinen sanoo, että häntä on lähestytty asiasta terapeuttitaustansa vuoksi.

Merinen puhuu videolla luottamuksesta hänen ja häirinnästä hänelle kertoneiden ihmisten välillä. Merisen mukaan hänelle uskoutuneet ihmiset ovat pitäneet tärkeänä, että kerrotut asiat pysyvät luottamuksen alaisena.

– Heitä pelottaa, että tämä vaikuttaa heidän uraan ja elämään. Niin hullua kuin se onkin, moni nainen, joka on tuonut esille häirintää, on itse asiassa saanut lisää häirintää siitä, että on kertonut, Merinen sanoo videolla.

Iltalehti vieraili aiheen tiimoilta Merisen kotiovella Helsingissä. Merinen mainitsee asiasta videolla.

– He yrittävät tietysti kuumeisesti selvittää, ketä ihmisiä tähän liittyy ja minulta halutaan nimiä.

Merinen sanoo arvostavansa median tekemää työtä. Merinen sanoo itsekin haluavansa, että ahdistelevat ihmiset tulisivat julki.

– Ja että heidän asia käsitellään, ja että he saavat seuraukset. Että asia hoidetaan, Merinen sanoo.

Ensi viikolla Merinen tapaa eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon (ps.) ja vs. pääsihteeri Mikael Koillisen ja keskustelee heidän kanssaan eduskunnan epäillyistä häirintätapauksista.

Myös Orpo kommentoi

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan on välttämätöntä selvittää, millaista häirintää kansanedustajien avustajat ovat kohdanneet. Orpo kommentoi asiaa Uutissuomalaiselle.

Orpo painottaa, että esimerkiksi seksuaalinen ja fyysinen väkivalta ovat hyvin vakavia asioita ja rikoksia. Hänen mukaansa tapaukset olisi pitänyt tuoda tietoon heti, kun asia on käynyt ilmi.

Orpon mukaan hänen tiedossaan ei ole, että kokoomuksen eduskuntaryhmässä olisi esiintynyt epäasiallista käytöstä tai häirintää avustajia kohtaan.