Ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan esiintynyt Iida Karhunen, 17, esitti komean nousun taitoluistelun EM-vapaaohjelmassa.
Torstain lyhytohjelmassa Karhunen jäi sijalle 16 ja oli pettynyt suoritukseensa. Perjantain vapaaohjelmassa hän onnistui mainiosti ja sai yhteispisteikseen 174,49.
Joutsenlampi-teemalla luistellut 17-vuotias suomalainen onnistui vaikeissa hyppy-yhdistelmissään, ja joutui helpottamaan ainoastaan yhtä hyppyä.
Karhunen meni suorituksensa jälkeen kilpailun kärkipaikalle ja oli lopputuloksissa lopulta kymmenes.
Sijoituksen myötä Suomi saa toisen naisten edustuspaikan taitoluistelun EM-kilpailuihin ensi vuodeksi.
– Siinä oli taistelun makua. Hän on sisupussi, selostaja Sara Honkavaara totesi ja muistutti, miten musertunut Karhunen oli lyhytohjelman jälkeen.
– Hän on urheilija, joka vaatii itseltään paljon. Nyt hän halusi näyttää, ja tuo näytöntahto ja sisu ovat sellaisia, josta voimme ottaa mallia. Hieno onnistuminen, vaikka pieniä kauneusvirheitä mahtui mukaan.
Samaa mieltä oli myös selostaja Mika Saarelainen:
– Kokonaisuus oli aivan mainio, huikea. Hän on omaa luokkaansa tässä kohtaa kilpailua.
Karhunen oli vapaaohjelman jälkeen tyytyväinen kokonaisuuteensa, vaikka pientä viilattavaakin jäi.
– Yksi lutz helpottui kaksoiseksi ja askelsarjan taso jäi kolmoseksi, Karhunen mietti.
– Yritin vain nauttia yleisön kannustuksesta. Tuntui todella hyvältä luistella. Yleisö oli hyvin mukana ja kannusti kovasti. Kyllä tämä antaa paljon. Uskon, että opin tästä kisasta paljon.
Karhunen kamppailee vielä paikasta ensi kuun olympialaisissa.
– Tällä hetkellä se ei ole hirveästi mielessä. Mutta totta kai olen iloinen, jos sinne pääsen.
Kilpailun voitti puolustava Euroopan mestari, Viron Niina Petrokina pistein 216,14. Toinen oli Belgian Loena Hendrickx (191,26) ja kolmas Italian Lara Naki Gutmann (186,87).