Kuudesta suomalaisesta suuryrityksestä viisi vastasi Ylelle niiden suhtautumisesta Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin viimeisimpiin uhkauksiin tullikorotuksista.
Yhdysvaltain presidentti uhkaa Euroopan kahdeksaa maata kymmenen prosentin lisätulleilla, mikäli hän ei saa Grönlantia rahalla tai voimalla.
Maat ovat Tanska, Suomi, Ruotsi, Norja, Saksa, Ranska, Alankomaat ja Britannia.
Suomalaisyrityksistä Ylelle vastasivat Kone, Wärtsilä, UPM-Kymmene ja Valmet. Niille kaikille Yhdysvallat on merkittävä vientikohde.
Kaikki yritykset vastasivat, että ne eivät spekuloi asialla tai kommentoi sitä etenkään hiljaisella kaudella.
Hiljainen jakso tai kausi on käytäntö, jossa pörssiyhtiön edustajat eivät kommentoi yhtiön taloudellista tulosta, markkinoita tai näkymiä 30 päivän jaksolla ennen yhtiön taloudellisten tietojen julkistamista.
Stora Enson viestintäjohtaja Ingrid Peura kommentoi yrityksistä monisanaisimmin.
– Tässä vaiheessa on ennenaikaista spekuloida tullien mahdollisilla vaikutuksilla, hän totesi.
Tosin Stora Enson myynti Yhdysvaltoihin on alle kolme prosenttia kokonaismyynnistä (vuonna 2024).
Toistaiseksi Yhdysvaltojen korkein oikeus ei ole tehnyt päätöksiä Trumpin tuontitullien korotuksista.