Toista ihmistä kohtaan kannattaa olla armollinen. Näin sanoo Tampereen evankelis-luterilaisten seurakuntien ylläpitämän Ruokapankin toiminnanjohtaja Marja Palkonen.
Työvuosiensa aikana hän on nähnyt monta kohtaloa, jotka ovat opettaneet, että elämä on arvaamaton.
– Olen tavannut niin paljon ihmisiä, joilla on ollut omat yritykset, talot ja perheet. Kaikki on ollut hyvin ja sitten yhtäkkiä ihmisellä ei olekaan mitään.
Palkonen jää eläkkeelle tammikuun lopussa. Toiseksi viimeisenä työviikkonaan hän on tullut tervehtimään SPR:n vapaaehtoisia Hervannan kirkolle ja osallistuu ruokakassien jakoon viimeisiä kertoja.
Tammikuun pakkasessa värjöttelevässä jonossa on yli 200 ruoka-avun tarvitsijaa. Nuoria aikuisia, perheitä lapsineen, vanhuksia ja paljon maahanmuuttajia, erityisesti ukrainalaisia.
Viime vuonna Tampereen Ruokapankin ja yhteistyökumppanien jakopisteiltä haettiin ruoka-apua 178 401 kertaa.
Vielä vuonna 2019, kun Palkonen aloitti Ruokapankin johdossa, hakukertoja oli alle 70 000.
– Silloin oli ajatus, että me vaan nykyaikaistetaan ja uudistetaan toimintaa. Haluttiin saada isompia ruokakasseja ihmisille, pelastaa ruoka kaatopaikalta ja saada se hyötykäyttöön.
Ei tullut mieleenkään, että avun tarve voisi kasvaa.
Marja Palkonen
– Nyt pitää keksiä uusia keinoja, miten voimme hyväntekeväisyyden puolelta auttaa. Siihen, mitä poliitikot päättävät, emme kovasti voi vaikuttaa, Palkonen sanoo sosiaali- ja työttömyysturvan leikkauksiin viitaten.
Palkonen sanoo pohtivansa paljon sitä, mitä yhteiskunta voisi tehdä toisin. Miten tukiviidakkoa voitaisiin muuttaa niin, ettei se aina olisi pois niiltä, joilla ei nytkään ole mitään.
– Miksi on esimerkiksi niin kovin vaikeata saada ihmisiä eläkeselvittelyyn ja eläkkeelle, jos nähdään, että ihminen ei kerta kaikkiaan esimerkiksi monien vuosien päihdesairauden takia voi mennä työelämään.
Mukana noin sata ihmistä
Tampereen Ruokapankki täytti viime vuonna jo 30 vuotta. Toiminta on Palkosen johdolla laajentunut ja ammattimaistunut.
Tampereen Nekalassa on iso logistiikkakeskus, jonka kautta kaikki ruoka-apu kulkee.
Joka arkiaamu keskukselta starttaa kolme kylmäautoa. Ne kiertävät kaupat ja hakevat syömäkelpoisen hävikkiruuan. Ruokaa tulee myös suoraan elintarvikevalmistajilta ja ammattikeittiöiltä.
Ruokapankin tiloissa toimii myös Puoti, josta kirkon diakonian kautta tulevat asiakkaat voivat itse käydä valitsemassa tarvitsemansa tuotteet. Lisäksi hävikkiruokaa hyödynnetään seurakunnan järjestämissä ruokailuissa.
Lahjoitusruoka ei enää riitä kattamaan tarvetta. Ruokapankki myös ostaa ruokaa, viime vuonna 400 000 eurolla.
Viime vuonna yritykset ja yksityishenkilöt lahjoittivat ruoka-apuun liki 150 000 euroa. Ruokapankki saa myös Tampereen kaupungin avustusta.
– Olen kiitollinen kaikille lahjoittajille ja yhteistyökumppaneille, Palkonen sanoo.
Viikon aikana logistiikkakeskuksessa työskentelee noin sata ihmistä. Vapaaehtoisjoukon rinnalla on työkokeilijoita ja kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita.
Palkonen kertoo olevansa ylpeä seurakunnasta ja sen antamasta avusta.
– Minullehan tämä on ollut kaiken kaikkiaan kunniatehtävä.
Ruokajonossa näkyy toisenlainen Suomi – jos uskaltaa katsoa
Vuoden vaihteessa ruokajonot nousivat julkiseen keskusteluun, kun kokoomuksen helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Meri vertasi ruokajonoissa käyviä ihmisiä ämpärien jonottajiin.
Ruokapankin Palkonen sanoo kuuntelevansa tällaisia puheita aina suuren harmituksen vallassa.
– Tämä on se toisenlainen Suomi, jota aika moni kieltäytyy näkemästä.
Jokainen ihminen on kuitenkin yhtä arvokas.
Marja Palkonen
Palkoselle kovat puheet ovat merkki siitä, että puhujan maailma on kaventunut.
– Hän on itse saanut varmaan elää aika hyvän elämän. On surullista ajatella, että ihminen ei osaa tunnistaa lähimmäisen hätää eikä näe, että kaikkien polut eivät ole ihan samanlaisia.
Auttaminen apuna surussa
Marja Palkosella on omakohtaista kokemusta elämän arvaamattomuudesta. Hänen toinen lapsensa kuoli huumeisiin reilut kymmenen vuotta sitten.
Pojan menettäminen on vaikuttanut Palkosen tapaan ajatella ja tehdä työtä.
– Halusin ymmärtää, miten päihdesairaus kietoo ihmisen sellaiseen vyyhtiin, että hän ei sieltä pahasta maailmasta pääse pois.
Ymmärrystä seurasi halu auttaa. Ruokapankissa Palkonen on halunnut työllistää niin monta päihdeasiakasta kuin erilaisilla sopimuksilla on ollut mahdollista.
– Jokainen on jonkun lapsi ja jokaisessa on jotakin hyvää. Ajattelen, että pystyn näkemään sen hyvän kaiken huumekuonan ja käyttäytymisen takaa.
Palkonen kokee pystyneensä käsittelemään suruaan auttamalla toisia.
– Poikani on elänyt minulle tämän työn kautta, hän sanoo.
Tulevaisuuden suhteen on yksi asia varma: vapaaehtoistyö tulee jatkumaan.
– Ei tämä koira karvoistaan pääse, eli haaveissa on jotain vapaaehtoistyötä tehdä. En tee sitä ruoka-avussa, mutta voisin käyttää muita taitojani ihmisten auttamiseksi, Palkonen hymyilee.